Viimeksi katsomasti elokuvat

[Exterminator]

^ Tarkoitat Pianistia varmaan, josta minäkin tosiaan tykkäsin paljon ja haluaisin uusia! Eipä silti, sama pätee Campionin Pianoon ja tämäkin olisi vihdoin uusittava

Brutalistia kannattaa ainakin kokeilla.

[aTomiK]

Joo, Pianistia tietysti

[rautapuoli]

Brody osoitti Predatorssissa ja etenkin Giallossa todella poikkeuksellista lahjakkuutta kans

[rautapuoli]

Project Wolf Hunting
https://www.imdb.com/title/tt15575470/? ... t%2520wolf
Mennään kuskaamaan laivalla kauheita rikollisia ja sitten ne pääseekin vapaaks ja alkaa tappaa ja sit siellä konehuoneessa onkin geenimanipuloitu superäijä, joka alkaa kans tappaa ihan kaikki, mut sit on kans yks rikollinen, joka ei ehkä oo ihan niin kauhee ja sillä on menneisyyssalaisuus. Eli lähtökohdiltaan äärimmäisen tuttua kamaa etenkin suoraanvideolle-leffojen puolelta. Kiinnostus heräsi kohistun verisyyden suhteen ja hurmetta sitten tosiaan riitti! Paljon on päähän kohdistuvia iskuja joista seuraa holtittomia verisuihkuja. Noin muutenkin pieninkin teräaseen aiheuttama haava oikeuttaa tehosteryhmän vetämään esille tehokkaimman painepumpun. Sitten taas ammuskelut hoidetaan veripusseilla, josta en tietenkään valita. Jos laivalta uhkaa tapettavat loppua kesken niin leikataan takaumaan tai muuten vaan muualle ettei vahingossakaan rikota tappamisen rytmiä.

Toiminta ja väkivalta on toisaalta erittäin itseään toistavaa eikä lopulta tarjoile kummoisia temppuja. Jostain syystä tavalliset päänmurskaukset ovat tuottaneet päänvaivaa, mutta hienosti on saatu suut ja sieraimet vuotamaan holtittomia määriä verta elävän näyttelijän kanssa. Kahden tunnin kesto on aivan järjetön näin ideaköyhällä kamalla, vaikka rytmitys toimii muuten. Kaikki on miljoonaan kertaan nähtyä eikä mukana ole verisen väkivallan lisäksi mitään omaa. Hahmot on toki myös ihan nollia ja pahimmatkin pahikset perusedgyjä. Splatterista kolme tähteä eikä tätä voi suositella minkään muun asian perusteella.

[aTomiK]

Keskustelu (The Conversation 1974)
https://www.imdb.com/title/tt0071360/

Keskustelu uusinnassa Gene Hackmanin muistolle ja kyllä elokuvia vaan kannattaa katsella uudelleen näin "varttuneemmalla" iällä

Hackman esittää Harry Caulia, jo kaksikymmentä vuotta tiedustelu ja salakuuntelualalla työskennellyttä miestä joka elää yksin, ei pidä kysymyksistä ja tahtoo pitää omat asiat visusti muilta piilossa vaikka erästä naista tapaileekin. Caulilla on menossa projekti ryhmänsä kanssa mutta, kun selviää, että salakuuntelun kohteet voivat olla hengenvaarassa Harryllä tulee tunteet peliin sillä vuosia sitten kolme henkilöä kuoli hänen toimittaman nauhan perusteella.

The Conversation käynnistyy erittäin hitaasti ja joidenkin mielestä ehkä sekavastikin mikä voi häätää hätäisimmät katsojat pois kuvaruudun ääreltä mutta jos on yhtään malttia niin kaikki kyllä palkitaan korkojen kera. Hackman vetää ehkä sen uransa parhaan roolinsa erittäin estyneenä ja varautuneena miehenä joka muuttuu matkan edetessä vainoharhaiseksi mielenkin jo lopulta järkkyessä.

Elokuvassa esiteltävät vanhat seurantalaitteet on mahtavia ja kohtaus alan messuilla helvetin hienoa nähtävää. Caul on myös uskonnollinen mies käyden tunnustamassa syntinsä ja ohjaaja Coppola sanoikin, että syntien tunnustus on varhaisinta yksityisyyden loukkaamista ja seurantaa.

Koko cast on erinomainen ja Francis on saanut heistä parhaan irti: John Cazale on Caulin lähin työtoveri, Allen Garfield kilpaileva alan heppu joka tahtoisi yhteistyöhön Caulin kanssa, Frederic Forrest ja Cindy Williams on pari jota salakuunnellaan, Teri Garr on Harryn salainen hoito jolle tämä ei kuitenkaan osaa kertoa tunteistaan, Robert Duvall on "johtaja" jolle nauhat pitää toimittaa ja Harrison Ford Duvallin tiukka avustaja.

Aina mahtava 70-luvun San Francisco on jälleen upea tapahtumapaikka ja David Shiren pelkistetty pianoscore luo taustalle juuri oikeanlaista tunnelmaa. 1,6 miljoonalla tehty The Conversation tuotti vajaat 5 miljoona joten tämäkin oli ihan kelpo menestys ja The Godfatherin rahoillahan leffa tehtiin.

Iski kyllä lujaa nyt tämä ja reiskalta löytyi myös hienoja pikkuekstroja. Leffassa on yksi kohtaus mikä ei oikein sovi Caulin hahmoon joten miinustin potentiaalisesta viiden tähden filmistä puoli tähteä pois. Kyllä nyt tekee mieli katsella lisää Coppolan klassikoita.

[Mercurio]

Project Wolf Hunting
https://www.imdb.com/title/tt15575470/? ... t%2520wolf
Mennään kuskaamaan laivalla kauheita rikollisia ja sitten ne pääseekin vapaaks ja alkaa tappaa ja sit siellä konehuoneessa onkin geenimanipuloitu superäijä, joka alkaa kans tappaa ihan kaikki, mut sit on kans yks rikollinen, joka ei ehkä oo ihan niin kauhee ja sillä on menneisyyssalaisuus. Eli lähtökohdiltaan äärimmäisen tuttua kamaa etenkin suoraanvideolle-leffojen puolelta. Kiinnostus heräsi kohistun verisyyden suhteen ja hurmetta sitten tosiaan riitti! Paljon on päähän kohdistuvia iskuja joista seuraa holtittomia verisuihkuja. Noin muutenkin pieninkin teräaseen aiheuttama haava oikeuttaa tehosteryhmän vetämään esille tehokkaimman painepumpun. Sitten taas ammuskelut hoidetaan veripusseilla, josta en tietenkään valita. Jos laivalta uhkaa tapettavat loppua kesken niin leikataan takaumaan tai muuten vaan muualle ettei vahingossakaan rikota tappamisen rytmiä.

Toiminta ja väkivalta on toisaalta erittäin itseään toistavaa eikä lopulta tarjoile kummoisia temppuja. Jostain syystä tavalliset päänmurskaukset ovat tuottaneet päänvaivaa, mutta hienosti on saatu suut ja sieraimet vuotamaan holtittomia määriä verta elävän näyttelijän kanssa. Kahden tunnin kesto on aivan järjetön näin ideaköyhällä kamalla, vaikka rytmitys toimii muuten. Kaikki on miljoonaan kertaan nähtyä eikä mukana ole verisen väkivallan lisäksi mitään omaa. Hahmot on toki myös ihan nollia ja pahimmatkin pahikset perusedgyjä. Splatterista kolme tähteä eikä tätä voi suositella minkään muun asian perusteella.

Project Wolf Hunting
Night Visionsin julkaisema 'rankka' korealainen toimintaleffa, juoni lähinnä sekoitus elokuvista Under Siege, Brawl in Cell Block 99 ja Universal Soldier, tuossa järjestyksessä. Hyvin ohjattua toimintaa, mutta hieman meni maku tähän rankisteluun, kun esim. puukolla tuikatessa tyypistä vuotaa heti viisi litraa verta lattialle, miten nämä ihmisveripussit edes juoksee tai tappelee kun niilä ei ole mitään luita tai lihaksistoa. Leffa pyrkii kuitenkin ottamaan itsensä vakavasti, jossain Shogun Assassinissa en tällaisesta valittaisi. Toinen isompi ongelma oli aivan harvinaisen tympeä jumputijump-musiiki joka kohtauksen taustalla, hitto tätäkin nykyelokuvien vakiokirousta.

Yksi katselukerta tosiaan riitti tälle, teknisesti ihan hyvin kasaan heitetty täysin geneerinen toimintaelokuva, jonka neljän-viiden tähden arvostelut keskittyvät aina sen väkivaltaisuuden hehkuttamiseen eikä juuri muuhun, kun ei tässä mitään muuta erityisen mainitsemisen arvoista ole. Tällaiset oli kiehtovampia silloin videolain aikaan kun kovempi fiktiivinen väkivalta oli vielä kiellettyä ja hankalasti saatavilla. Nykyään kun näitä voi löytää kirjaston viimeksi palautetuista, ei sitäkään kielletyn hedelmän makua enää ole.

Jotain omia alkuvuoden katsottuja, laitetaan Lisko-tyylisesti linkit perään kun en enää tässä vaiheessa jaksa tammikuun leffoja suuremmin kommentoida.

Freud's Last Session
https://letterboxd.com/film/freuds-last-session/

Take Aim at the Police Van
https://letterboxd.com/film/take-aim-at-the-police-van/

The Outlaws
https://letterboxd.com/film/the-outlaws-2017/

The Last Stop in Yuma County
https://letterboxd.com/film/the-last-st ... ma-county/

When Worlds Collide
https://letterboxd.com/film/when-worlds-collide/

Dragon (Wu Xia)
https://letterboxd.com/film/dragon-2011/

Forbidden City Cop
https://letterboxd.com/film/forbidden-city-cop/

The Inspector Wears Skirts
https://letterboxd.com/film/the-inspector-wears-skirts/

Sapphire (1959)
https://letterboxd.com/film/sapphire/

Metropia
https://letterboxd.com/film/metropia/

Score
https://letterboxd.com/film/score/

Score 2: The Big Fight
https://letterboxd.com/film/score-2-the-big-fight/

Last Stop in Yuma County ansaitsee hieman kehuja, varsin erinomainen Coen-tyylinen tragikoominen rikoselokuva, jossa tykkäsin eniten siitä mitä elokuvasta puuttui, ts. hyvin askeettinen elokuva, jossa ei ollut esim. juuri ollenkaan populaarikultturi referenssejä, vaan tarina keskittyy omaan sisäiseen todellisuuteensa. Tällaisia elokuvia näkisi nykyisen maksimalismin aikana mieluusti enemmänkin.

Sapphire on myös erinomainen ja sisällöisesti rikas kuvaus kulttuurieroista ja ennakkoluuloista, kuitenkin ilman mitään yksioikoista saarnaavaa sanomaa tai politikointia, jotka monesti raskauttavat tällaisia tarinoita.

Forbidden City Cop ei toiminut mulle ollenkaan, jotenkin äärimmäisen rasittava elokuva. Toki ongelmana oli myös honkkari dvd:n epämääräiset tekstit, mutta ei fyysinen kohellus paremilla teksteillä siitä paremmaksi muuttuisi. Chow'n komedia kyllä muuten kelpaa, mutta ei tässä.

The Inspector Wears Skirts melkoinen pettymys kun luulin tomintaelokuvaksi, kyseessä olikin enemmän Poliisiopisto-mukaelma jonka toiminta lähinnä jotain treenausmontaaseja. Rothrock myös odotettua pienemmässä roolissa.

[Tina DeMona]

Tulipa katsottua leffa 10 (1979) - varmasti hankalimmiten mistään löydettävillä nimillä varustettujen filmien kärkiviisikossa tämäkin.
https://www.imdb.com/title/tt0078721/reference/



Tämän vilkuilin koska siinä on nuori Bo Derek kuullun kuumana. Ja onhan kyseessä 70-luvun komedia Blake Edwardsilta joka on väsännyt useammankin klassikon mm. Peter Sellersin kanssa.

Seuraamme vähän reilut nelikymppistä säveltäjää ja pianonsoittajaa joka on melkoisen ikäkriisin kourissa. Filmi alkaakin niin tavattoman keski-ikäisenä tuotoksena turhista asioista hiljakseen kitilöimisineen ettei toista. Julie Andrews on laulajanaisystävä jonka kanssa ei oikein tahdo enää synkata ja onhan se muutenkin nyt semmoista. Elämään tulee kuitenkin välittömästi uutta puhtia äijän törmätessä Derekin esittämään, nuoreen morsiammeen josta mies välittömästi obsessoituu holtittomasti. Tästä nimenomaisesta hetkestä myös komedia alkaa toimia ihan tosissaan kun siirrytään oikein kunnon töhöilyhölmöilyn areenalle!

Tuo päähenkilökin vaikutti aluksi tosi rasittavalta mutta heti kun se joutuu mahdollisimman idioottimaisiin tilanteisiin ja sekoilee muutenkin, aloin välittömästi samaistumaan. Juuri tuollaista typerää itsellenikin käivisi vastaavissa tilanteissa. Derekiä nyt sitten tosiaan jahdataan. Oikein Meksikossa asti käydään, hammaslääkäriin joudutaan, poliiseihin törmätään useamminkin (tosin vain kerran kirjaimellisesti) ja naapurissa asuvan äijän holtittomiin seksiorgioihinkin päästään mukaan. Tätä oli aiemmin uskallettu vain kaukoputkella vakoilla ja aina sen kämpässä on joku holtiton rietastelu menossa. Elokuva sisälsi myös täydellisen takavasemmalta iskevän pieruvitsin mikä pudotti yllättyävyydessään onnistuneesti.

Koska tosiaan ollaan 70-luvulla, tissejä riittää miellyttävästi näinkin muuten säyseähköksi parisuhdekomediaksi. Myös Derek viihtyy vaatteitta pitemmän tovin mikä on tietysti oikein mukavaa. Tykkäsin myös muijan kai omana aikanaan eksoottisesta kampausratkaisusta. Sivurooleissa esiintyvät mm. Dee Wallace ja Brian Dennehy.

Sitten huonoihin puoliin: parituntisena turhan pitkähän tämä tällaiseksi, kepeäksi komediaksi on. Muutamassa kohtaa jäädään tosiaan vähän turhaankin mupeksimaan ilman että mihinkään hirveän hauskoihin sfääreihin päästäisiin: esimerkiksi Dennehyn esittämän baarimigen kanssa. Lisäksi vaikka ollaan vapaamielisellä 70-luvulla, lopussa alennutaan täystöröön moralisointiin mikä hiersi ainakin minua ikävästi vastakarvaan. No, onneksi Derek oli tämänkin koko kohtauksen ajan alasti mikä sentään vähän pehmitti iskua mutta silti: tunnelmaa latistavaa turhuutta tuommoinen mitä odottaisi enemmän juuri joltain koeyleisöjen pelossa väsätyltä nykyleffalta.

Samoin ne päähenkilön pianonpimputtelut olivat kanssa jokseenkin kauheita kautta linjan ainakin omaan korvaan.

Eli ei täydellinen filmi mutta ihan positiivinen kokonaisuus nyt noin kuitenkin. Ajoittain aidosti todella hauska, hyvää töhväämistä. Ja jos pituudesta nipotinkin niin onhan se Bo'n hidastettuna uima-asussa juokseminen jo selkeästi juuri sitä samaa millä Baywatch ratsasti kokonaiset 11 tuotantokautta joten ehkä ei liikaa voi kuitenkaan valittaa.

[aTomiK]

"10" - nainen kuin unelma tuli katseltua silloin Dudley Moore maratonissa ja kyllähän tuo miehen toiseksi paras leffa on. Dudley tykkäsi tosiaan pimputtaa sitä pianoa useammassakin filmissä enkä nyt itse sitä pahana pitänyt Leffahan oli ihan huikea menestys tuottaen 6 miljoonan budjetilla 107 miljoonaa eli oli vissiin 70-luvun lopussa jokin täydellinen treffielokuva tai jotain. Mooren paras elokuva on kuitenkin ilman muuta Arthur.

[Tina DeMona]

^Ei jätkä toki huonosti soita tai mitään, biisit eivät vaan oikein olleet mieleeni - kait sekin säyseydessään siihen keski-ikäisyyden korostamisen piikkiin sitten ehkä menee. Arthur muistaakseni löytyy kaapista, pitäisi sekin vilkaista jossain vaiheessa.

[Invictus]

Näköjään Dudley oli klassisesti koulutettu pianisti, niin pitihän taitoja vähän esitelläkin.

Mieleenjäävimpiä rooleja Dudleylla oli kyllä Goldie Hawn/Chevy Chase-hitissä Tyttö joka tiesi liikaa eli Foul Play.

[Tina DeMona]

Mieleenjäävimpiä rooleja Dudleylla oli kyllä Goldie Hawn/Chevy Chase-hitissä Tyttö joka tiesi liikaa eli Foul Play.

Pitää painaa korvan taakse.

[aTomiK]

Dudley varasti tuolla yhdellä kohtauksella koko Foul Play leffan. Äijällä ihan mahtava seksikämppä

[Exterminator]

Ai Kympissä on ihan paljasteluakin, enpä tiennyt! Nyt kiinnostelee jo aika paljon


Flores raras/Reaching for the Moon
https://www.imdb.com/title/tt2217458
Tässä kerrotaan maailman yhdestä kuuluisimmista naisrunoilijoista, Elizabeth Bishopista (Miranda Otto). EB muuttaa Brasiliaan kaverinsa (Tracy Middendorf) kutsumana ja majoittuu tämän ja talon omistajan, arkkitehti Lotan (Glória Pires) kotiin. Lota ei vieraalle aluksi oikein lämpene, mutta pian sitäkin enemmän, kun nämä kiinnostuvat toisistaan romanttisessa mielessä. Mary (Middendorf) ottaa nokkiinsa, vaikka onkin Lotan mukaan vain ystävä. Ja varsinkin, kun Lota rakennuttaa Elizabethille oikein oman näköalastudion runojensa kirjoittamista varten. Pimujen pientä kolmiodraamaa pukatessa Mary haluaa jättää nämä kaksi elämään keskenään, mutta Lota ehdottaa lapsen hankkimista yhdessä. Bishop voittaa Pulitzerin, jota sitten juhlitaan isolla porukalla, vaikka juhliminen olikin Bishopille vähän huono idea sikäli, että viina maistui liiankin hyvin.

Bruno Barreto on ohjannut tositapahtumiin perustuvan elokuvan, ja ihan kelvolliseen lopputulokseen tässä päästiin. Runojen lukemista, saati kirjoittamista, en ole harrastanut koskaan, mutta en myöskään sano kiinnostuksen niihin olevan nollassa. Hyvä teksti on aina hyvä teksti. Ja kyllähän ura kirjoittajana olisi ollut kova juttu, joten aihe tässä on aivan mielenkiintoinen.

Otton ja Piresin tehdessä lähempää tuttavuutta oli aina kelpaavaa kielen käyttämistä ja kun hahmoilta oli vaatteet joissakin kohtauksissa saatu pois, hetken siinä jo vilautuksiakin ehti toivomaan, mutta ei. Eipä sillä, että näistä kumpikaan ulkonäöllisesti kamalasti nappaisi, mutta kuitenkin!

Noinkohan tätä oikeasti Brasiliassa kuvattiin, oli siellä joka tapauksessa kivaa lämmintä maisemaa sellaisia arvostaville.

Joo, eipä tämä sellainen raina ole, minkä jokainen Lootassa haluaa saman tien katsottavaksi. Minulle kelpasi ihan hyvin, vaikka uusintaan tuskin ikinä menee.

[Tina DeMona]

Olen taas pudonnut tähän pätkätyön pätkimisvaiheeseen ja tänäänkään ei sitten keikkaa kohdalle sattunut. Koska illalla oli asiaa Helsinkiin, lähdinkin sitten jo kunnolla ajoissa sinne pyörimään ja kävin tavoilleni epätyypillisesti iltapäivänäytöksessä elokuvassa. Katsoin siellä tämän jo uhkailemani filmin The Last Showgirl (2024).
https://www.imdb.com/title/tt31193791/reference/



Jaa, ohjaajana on taas yksi Coppola, itselleni aiemmin täysin tuntematon Gia. Joka, suurena yllätyksenä kaikille, on sukua tälle tunnetummalle, tuoreelle razzie-maestrolle ynnä tietysti myös tyttärelleen Sofialle. On se vaan nähtävästi tähtiin kirjoitettu juttu että kaikista tuon sukunimen omaavista pitää tulla leffa-alan tyyppejä. Ja eihän siis kai siinä. Toki se varsinainen syy tämän katsomiselle on ikuinen rakkauteni, Pamela Anderson ihan vallan kehutussa pääosassa. Ja tässä mielessä ei kyllä minkäänlaista pettymystä tuottanutkaan: vielä tässäkin vaiheessa Pamsu ruudulla saa edelleen sydämeni väpättämään joka kerta.

Pamelalle tämä onkin varsinainen täysosuma: hän esittää yhtä Las Vegasin viimeisistä kunnon showtytöistä joka saa kuulla hänenkin revyynsä lopettavan vuosikymmenten jälkeen. Sen lisäksi poikaystävää ei tahdo löytyä ja oma tytärkin on täysin vieraantunut eikä ymmärrä äitinsä tekemisiä. Vähän samalla tavalla kuin jossain Arnold Schwarzeneggerin Maggiessa, tässäkin saadaan sillä lailla kaikessa pienimuotoisuudessaan kaivettua Pamelasta jotakin vahvasti yllättävän omakohtaista esiin ja hyötykäytettyä kaikkea iän tähän tuomaa karismaa. Itsekään en häntä suuresta ihailustani huolimatta ole koskaan minään näyttelytaidon nerona varsinaisesti pitänyt mutta tässä on kyllä juuri oikeanlainen hahmo mihin täti myös selkeästi paneutuu aivan koko sielustaan ja sydämestään.

Kehut elokuvaa kohtaan koskevatkin lähinnä tätä sen päähenkilöä sillä itse filmi on lähinnä perusnormi-OK mikä ei toki ole mistään kohtaa kamala, mutta ei kyllä juuri mitään kovin ihmeellistä, tavallisesta poikkeavaa saati yllättävää tarjoile. Itse asiassa kyseessä on muutamalla kosmeettisella muutoksella varustettu The Wrestler jos sitä dominoiva rakkaustarina vaan vaihdetaan tähän Pamelan ja sen tyttären suhteeseen. Jopa kuvaus ja valaisu on hyvin samankaltaista - mikä on ikävää koska Wrestlerin ankea, muka-dokumentaarisen otteen tekosyyllä paskasti valaistu ja mahdollisimman tylsämielisesti sekä huojuvasti käsivarakuvattu ulkomuoto ei ole koskaan ollut itselleni mieleen. Kai tässä taas jotain kontrastia tuohon showtyttömaailman koettuun glamouriin haetaan mutta mplääh. Eritoten Anoran visuaalisen juhlavuuden jälkeen elokuva näytti melkoisen tunkkaiselta ja jopa laiskalta.

Tämä kuitenkin koskee tosiaan vaan sitä ulkomuotoa sillä kässärikin pysyy hyvin kasassa - pituutta on ei-nykytyylisesti jopa alle puolitoista tuntia. Tylsistymään ei siis todellakaan pääse vaikkei juonikuvio mitään sen ihmeempiä tarjoakaan. Pamsun maailmaa lisäksi tähdittävät pätevät sivuosan tulkitsijat: Dave Bautista on vähän sosiaalisesti ankea pomo ja toki rinnalla kekkuloivat nuoremmat tanssimisukat. Toinen näistä on pikkutyttö Santa with Musclesista isoksi kasvaneena (!) ja toinen taas joku hahmo Mad Menistä mitä en kyllä siitä todellakaan muista. Jos nyt edes oli niillä kahdella kaudella jotka jaksoin sitä katsoa.

Show'n kuitenkin uhkaa ajoittain varastaa Jamie Lee Curtis jota oli taas kiva nähdä jossakin ihan säällisessä. Hän on Pamelan vanha kaveri ja helpompiin hommiin lavalta kaikonnut muija - ja ihastuttavan kyyninen känniakka. Curtis on pelottomasti antanut itsensä rupsahtaa mikä vaan toimii tämän elokuvan maailmankuvalle mainiosti.

Ihan kiva perusdraama, ei tosiaan mitään ihmeellistä mutta kyllä se ihan viihdytti. Jos tykkää The Wrestleristä tyyleineen kaikkineen voi tämäkin varmasti kolahtaa vielä enemmän, mutta jo jos on kaltaiseni Pamela-fani, pakkokatsottavaahan tämä selkeästi on. Myös ihan hyvä vastapari Verhoevenin Showgirls -elokuvalle koska esittää hyvin paitsi miten vuodet ovat tälläkin alalla maailmaa muuttaneet, myöskin toinen ei-nyt-ihan-täysosuma joka on ongelmineen sekä onnistumisineen tämän melkeinpä täydellinen vastakohta kaikin tavoin.

Ai niin, tissejä on muutamia mutta lähinnä taustalla silloin tällöin. Pelkästään niiden vuoksi ei kannata tähänkään vaivautua.

[Exterminator]

Kuopioon ei tämä Pammyn raina ei jostain syystä ole saapunutkaan, mikähän siinä nyt on Edelleen ihan kiinnostelee erityisesti Andrsonin suoritus nähdä, ehkäpä Helsingissä ehdin...

[Tina DeMona]

Taas jatkoin vähäsen samojen teemojen / tapahtumaympäristöjen parissa kun katsoin männävuosien elokuvan Hustlers (2019).
https://www.imdb.com/title/tt5503686/reference/



Muistelin että tästäkin olisi joku jotain sanonut mutta ei sitten vissiin. Tai ei ainakaan haulla löytynyt. No, stripparit kautta muut showtytöt toki kiinnostaa aina joten senpä takia on tämäkin tullut jostain joskus hankituksi.

Ensiksi ne huonot uutiset eli tolkuttoman siveähän tämäkin elokuva on valittuihin tarkastelunalueisiinsa nähden. Tuntuu juuri sellaiselta kiroilua-vaille-PG-13 -leffalta. Saattoi siellä taustalla taas joku tissi jossain vilahtaa mutta esimerkiksi päähenkilömme eivät todellakaan paljastele ikinä. Vaikka se olisi vallan hyvin perusteltuakin. Jo ihan senkin takia että strippibaariin suurimmaksi osaksi tosiaan sijoitutaan.

Sen sijaan noin muuten elokuvana tykkäsin yllättävänkin paljon. Tarinassa siis itselleni tuntematon Constance Wu aloittaa epävarmana, nuorena stripparina ja törmää kokeneempaan gimmaan, Jennifer Lopeziin joka ottaa vasta-aloittajan siipiensä suojiin. Ihan hauskasti kai-vissiin-jossainmäärin tositapahtumiin perustuessaan leffa sitten kytkeytyy vuoden 2008 finanssikriisiin joka yhtäkkiä vie parasta rahaa tarjoilevat pörssihait pois ja kurjistuminen alkaa. Pitää keksiä uusia tulonlähteitä joka sitten vie härskien varkauksien maailmaan. Isketään rahakas jeppe jostain, pistetään ilopilleri tyypin juomalasiin ja siitä sitten Visa vinkumaan.

Ehkä erityisesti juuri tuon yläpuolisen Last Showgirlin jälkeen oikein kiinnitin huomiota siihen, miten hyvin tätä tarinaa on visuaalisesti kerrottu. Kamerakulmia ja -liikkeitä on selkeästi mietitty ja näiden hahmojen maailma saatu näyttämään todella eläväiseltä. Sopivassa määrin kaikennäköisiä tehokeinoja ja myös paljon komediaa tehostavia leikkauksia yms. on käytetty samoin kuin touhuun saadaan välillä jopa sellaista letkeää heist-leffan fiilistä - ei kuitenkaan ylettömässä määrin että se menisi tekonokkelaksi ja överiksi.

Myös hahmot esittäjineen olivat oikein kivoja. We erityisesti loistaa moniulotteisessa pääosassa ja tätä neitoa katselisi mielellään lisääkin. Monessakin mielessä. Lopez nyt on toki sitä mitä voi odottaakin ja yllättäen tässäkään rikospiirissä eivät kaikki jutut sitten voi ikuisesti jatkua hyvässä hengessä. Myös pienemmissä osissa oli paljon kaikkea hauskaa hahmokamaa joista oma lempparini taisi olla tyttö joka aina vähänkin hermostuessaan oksentaa - ja näinhän sitten tietysti käy todella usein.

Vähän hävyttömämpää menoa olisin tosiaan kaivannut mutta muuten yllättävänkin hauska elokuva ja nimenomaisesti hyvin kerrottu tarina pätevällä draamalla.


Yläpuolinen juliste on kyllä taas yksi ehkä halvimmista kollaasipökäleistä hetkeen mutta enpä fiksumpaakaan pikaisella etsinnällä löytänyt.

[Exterminator]

^ Minä tämän katsoin ja vanhaan Lootaan siitä kirjoittelin - muistaakseni hyvinkin samalinjaisesti, eli paljastelun puuttuminen oli mälsää, muutoin kyllä hyvää settiä. Arvio saattaisi olla tallessa, voisin yrittää tarkistaa.

Constance Wu tuli tutuksi hyvässä komediasarjassa Fresh off the Boat ja Crazy Rich Asiansinkin katsoi mielellään, muualla en varmaan ole nähnyt

[Tina DeMona]

Löyhkäävä elämä (Life Stinks 1991)
https://www.imdb.com/title/tt0102303/

Tämä Mel Brooksin yhteyskuntakriittinen satiiri kääntyy liikaa draaman puolelle.

Mel on itse viimeistä kertaa ohjaamansa elokuvan pääosassa ja esittää sikarikasta Goddard Boltia jolla ei ole omaatuntoa. Nyt miehellä on kiikarissa Losin slummialue minne on tarkoituksena rakentaa futuristinen Bolt Center. Ongelmana on, että puolet alueesta omistaa kilpaileva bisnesmies Vance Crasswell (Jeffrey Tambor) mutta sitten Vance itse ehdottaa tilanteeseen ratkaisua. Jos Bolt selviää 30 päivää slummissa ilman apuja saa hän mestat mutta jos ei, niin Vance pokkaa alueen itselleen.

Komedialla on ongelma jos sen hauskimmat kohtaukset nähdään ensimmäisen 15 minuutin aikana. Tässä käy juuri näin ja Boltin slummiseikkailut ei juuri hauskuuta. Mies tutustuu kaduilla pariin laitapuolen kulkijaan, rakastuu kassialma Mollyyn (Lesley Ann Warren), joutuu ongelmiin parin rikollisen kanssa (mm. Brian Thompson) jne. Käsikirjoituksesta puuttuu munat ja niitä tällainen kaduille sijoittuva tarina olisi ilman muuta tarvinnut.

Kaikesta huolimatta Life Stinksin katselee kivuitta, hahmot saa katsojalta jonkin verran sympatiaa, pieni tanssikohtaus on ängetty mukaan ja loppupuolella päästään vielä ottamaan yhteen mulkun Crasswellin kanssa.

Elokuva konttasi pahasti lippuluukuilla ja mieluummin minäkin olisin nähnyt Wall Street spooffin "Money, Money, Money" minkä pohjilta tätä alettiin rakennella.

Minä näin tämän nyt ensimmäistä kertaa - kokonaan, sillä siinä kohtaa kun ne tyypit ekaa kertaa nukkuu pahvilaatikoissa muistin nähneeni siltä kohdin ehkä noin viiden minuutin klipin telkkarista joskus pikkunassikkana.

Mutta minulle tämä toimi yllättävänkin hyvin. Se on kyllä totta, että mikään ääneennaurattaja tämä ei sinällään ollut - vaikka kyllä siellä etenkin loppupuolella mielestäni oikeasti hauskojakin juttuja taas tulee. Esimerkiksi se sairaalakohtaus oli mielestäni varsin mainio ja kyllähän se lopun kaaoskin itselleni toimi. Leffan stoori kuitenkin veti mukanaan heti alusta ja touhussa on sellainen menevän sarjakuvamainen fiilis ja meininki.

Jeffrey Tambor oli erityisen kiva nuljuna pahiksena ja sivuosien joukostahan sitten löytyy mm. Brian Thompson, klassikkokäpsteri Billy Barty sekä se hotellinjohtajaäijä Ghostbustersista.

Itselle saattoi, outoa kyllä, kohota jopa yhdeksi Brooks-suosikeista. Mutta minä olenkin aina tykännyt niistä miehen pätkistä enemmän, jotka eivät ole suoria parodioita jostain tietystä tuotoksesta. Paitsi siitä Hitchcock-spooffista kyllä tykkäsin silloin joku vuosi sitten kun sen katsoin. Hmm. No, ehkä oli vaan hyvä päivä mutta itselleni kummallinen, vähän erilainen juttu sillä kivalla tavalla.

[Mercurio]

Alkuvuoden katsottuja, osa 2

Stephen King's Desperation
https://letterboxd.com/film/desperation/

The Awful Dr. Orlof
https://letterboxd.com/film/the-awful-dr-orlof/

Dr. Orloff's Monster
https://letterboxd.com/film/dr-orloffs-monster/

7 Blood-Stained Orchids
https://letterboxd.com/film/seven-blood ... d-orchids/

Matter of Heart - The Extraordinary Journey of C.G. Jung
https://letterboxd.com/film/matter-of-heart/

The Legend of Hercules
https://letterboxd.com/film/the-legend-of-hercules/

Tokyo Decadence
https://letterboxd.com/film/tokyo-decadence/

The Crow
https://letterboxd.com/film/the-crow/

Pusher
https://letterboxd.com/film/pusher-2012/

Aladdin
https://letterboxd.com/film/aladdin-2019/

The Last Stand
https://letterboxd.com/film/the-last-stand-2013/

The Pyx
https://letterboxd.com/film/the-pyx/

[Exterminator]

Rennyn Hercules oli hercullisen paska, ainakin pitkän aikaa Pusher kiinnostanut aina ja toivon, että The Crow toimii toisella katselulla yhtä hyvin kuin ensimmäisellä. Jos sellaisen saan joskus aikaan, tietysti!


Louder Than Bombs +
https://www.imdb.com/title/tt2217859
Perheen sotavalokuvaajana toiminut äiti (Isabelle Huppert) on kuollut, minkä jälkeen isän (Gabriel Byrne) ja nuoremman, teiniangsteilevan pojan (Devin Druid) välit eivät ole olleet parhaalla tolalla. Iskän harjoittama poikansa vakoilu vituttaa vielä lisää, mutta yksi söpö tyttö koulussa sentään kiinnostaisi. Jäbä yrittää kerätä rohkeutta ottaa gimmaan kontaktia, mutta isän kanssa otetaan yhteen ja ukon suhde opettajaan (Amy Ryan) saa inhoamaan tätäkin. Jesse Eisenberg esittää toista poikaa, jolla on jo omaakin jälkikasvua, Rachel Brosnahan tämän ex-tyttöystävää. Muun muassa näidenkin yhteisiin hetkiin palataan, mutta paljon muistellaan aikoja tuon kuolleen äidin kanssa. Vaikka Huppertin hahmo onkin vainaa jo elokuvan alkaessa, paljon naista nähdään ja isä haluaa myös tietää, oliko tämän työkaverilla suhde vaimoonsa.

Katos, tämän ohjaaja-kirjoittaja Joachim Trier teki siis nelisen vuotta sitten sen The Worst Person in the World, joka ei ollut lainkaan huono. Tämä Louder Than Bombs oli norjalaisen ensimmäinen englanninkielinen filmi, ja näyttääpä olleen samalla myös ensimmäinen pitkä elokuva.

Tässä oli hyviä hetkiä ja kokonaisuutta kuvaisin tasaisen varmaksi tekemiseksi, hyvässä ja pahassa. Aivan ookoota draamaa oli nähtävillä ja se jätkän sylkeminen opettajan naamalle aika tiukkaakin kapinointia Noin muuten taisin kokea LTB:n jotenkin niin, että tässä ei oikein lähdetty kunnolla liikkeelle missään vaiheessa. Kelpo rooleja kaikki pistivät ja niin edespäin, kyllä tässä elokuvaa osattiin tehdä.

Mikä parasta, tärkein oli kunnossa ja Mr Skinin tiedot siis pitivät kutinsa: Brosnahan näyttää tissejään muutaman sekunnin ajan, ja olivatpa muuten kauniit kannut! Kun on muutenkin hyvännäköinen kissa kyseessä, niin tähän täytyy todeta. Tältähän näkisi mielellään paljon lisääkin, vaikka muita alastomuuksia ei kai ollutkaan tehnyt, vai olikohan? Huppertille myös täysi tunnustus hyvin säilymisestä.

Paljon parempaakin samantyylistä draamaa on tehty, mutta ihan jees ja kiitti tästäkin saksalaisille, että pistivät ihan reiskan ulos.