Television minisarjat
Television minisarjat
Ajatelin, että perustetaan kuitenkin tv:n minisarjoillekin omat ketju niin löytyvät nätisti samasta paikasta.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
Re: Television minisarjat

Yövahti (The Night Manager 2016)
https://www.imdb.com/title/tt1399664/
Tsekkailin useita palkintoja saaneen John Le Carren The Night Manager (1993) teokseen perustuvan samannimisen minisarjan joka esitettiin alunperin BBC One kanavalla kuusiosaisena ja myöhemmin MTV3:lla kahdeksanosaisena ja yhtä moneen jaksoon oli jaettu myös katsomani blu-ray.
Tom Hiddleston on ex-brittisotilas Jonathan Pine joka toimii egyptiläisen hotellin yövastaavana. Mies ajautuu tekemisiin erään naisen kanssa ja näkee salaisia asiakirjoja mutta pian nainen murhataan. Neljä vuotta myöhemmin Pine on töissä Sveitsissä ja saa nähtäväkseen lisää asiakirjoja joista selviää, että brittiläinen miljonääri hyväntekijä Richard Roper (Hugh Laurie) onkin oikeasti asekauppias. Hän lähettää tiedot brittiläiselle tiedustelupalvelulle jota johtaa Angela Burr (Olivia Collman) jolla on myös omia kaunoja Roperia kohtaan. Pinelle luodaan tekaistu tausta ja mies soluttautuu Mallorcalla asustavan Roperin sisäpiiriin.
The Night Manager on hyvin tehty ja paikoin näyttävä minisarja joka ei kuitenkaan täysillä tempaissut mukaansa. Soluttautuminen tapahtuu kolmannen jakson alussa minkä jälkeen homma laahaa turhan pitkään ilman sen kummempia kohokohtia. Pine kehittää tietenkin suhteen Roperin naisen Jedin (Elizabeth Debicki) kanssa ja nämäkin kuviot on melko monesti jo nähty. Paljon pahempaa kuseen olisin myös tahtonut Pinen joutuvan sillä nyt tuntui, että mies vain lasketteli maaliin saakka.
Niin paljon kuin Lauriesta ja Hiddlestonista pidänkin niin ehkä nämä roolit ei kuitenkaan olleet heille parhaat mahdolliset. Roperin osaan olisin ainakin halunnut selvästi julmemman katseen omaavan hepun. Collman oli kuvausten aikaan raskaana ja tuo kirjoitettiin mukaan tarinaan. Hänen hahmollaan Burrilla on omat väännöt Englannissa koska MI6 päämaja on korruptoitunut. Roperin oikeaa kättä Corkya esittävä Tom Hollander onkin ehkä sarjan paras ja vittumaisin hahmo koska hän aavistaa Pinen olevan vaarallinen mutta kyllä Corkykin olisi saanut olla vieläkin pahempi. Olisin siis odottanut koko sarjalta hieman kovempaa ja terävämpää otetta.
Ihan ok katsottavaa The Night Manager oli näinkin mutta kovat kehut on mielestäni nyt hiukan katteettomia. Parempaakin löytyy.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
- Tina DeMona
- Posts: 2437
- Joined: Sun Sep 25, 2022 2:31 pm
Re: Television minisarjat
Tulipa nyt katsottua tämä kovasti kehuttu kotimainen muutaman vuoden takaa, M/S Romantic (2019).
https://www.imdb.com/title/tt9148618/reference/

Ja olihan tämä tosiaan hyvä! Huumori oli hyvää, hahmot oli hyviä ja homma pysyi mielenkiintoisena. Joku arvostelija jossain taisi silloin aikoinaan sanoa jotain sinnepäin että "osuu suomalaisuuden ytimeen" ja se kyllä tietyllä tapaa pitää paikkansa. Voiko mikään olla suomalaisempaa kuin ruotsinlaiva känniläisineen, naapurimaan edustajien kanssa kahakointeineen, kusisine iskelmätähtineen ja diskon lihatiskimentaliteetteineen?
Ja itsehän siis tosiaan tykkään ruotsinlaivoista ja tämä sai jopa ikävöimään pitkästä aikaa taas kyseisellä kapistuksella heilahtamista. Mikä ei kyllä varmasti ollut millään lailla se tarkoitus.
Puolet Studio Julmahuvi -porukasta ollut siis mukana kun Tommi Korpela sekä Jani Volanen ovat käsikirjoittaneet ja viimeiksimainittu myös ohjannut. Korpela toki puolestaan heittää yhden limaisimmista rooleistaan, hyvin vahvasti Lauri Tähkän mieleentuovan keski-ikäistenkosiskeluartistin. Santeri Kinnunen oli hauska nähdä pitkästä aikaa ainakaan missään järkevässä pikkupojan kanssa ja aluksi ehdoilla matkaavana setänä jolla sitten alkaa kuitenkin suu napsaamaan sen verran että tuppaa se nuorempi osapuoli vähän unohtumaan. Ensimmäisen jakson häätouhut olivat ihanan surkuhupaisia ja pidin kovasti myös vastaparin muodostavista risteilyisännästä sekä tämän apulaisesta (tai mikä lie se nyt olikaan). Silti samaistuin ehkä kuitenkin eniten taas sekoileviin teineihin mikä ei näytä muuttuvan vaikka kuinka taivaanikäiseksi vanhenisi.
Sitten on vielä naistenjahtaamiseen erikoistunut suunpieksäjä vähän hillitympine kavereineen jotka olivat ehdottomasti sitä sarjan laveinta osastoa - melkeinpä juuri sketsisarjan mieleentuova duuo. Vaan eipä tuokaan lie kovin paljoa oikeista risteilyvieraista aina poikkea.
Juttuhan etenee ihan jännästi epäkronologisessa järjestyksessä että aina välillä palataan ajassa taaksepäin kun näkökulma muuttuu hahmoryppäästä toiseen. Tämä on kuitenkin toteutettu paitsi järjellisesti myös ilman turhaa kikkailua. Koko neljän jakson epistola sijoittuu yhteen päivään ja yöhön joten vallan loogista että törmäillään aikaajoin edellisten stoorien hahmoihin. Kun ei sieltä laivalta kerran pääse kesken pois, kuten sarjassa useaan kertaan mainitaankin. Myös kuvaus, leikkaus sekä näyttely olivat hyvällä tasolla. Lopussa kaikki vielä punotaan silleen fiksusti yhteen mitä ei näin frangmentarisoituneelta ja kai jossain määrin mustan huumorin nimikkeellä markkinoidulta jutulta olisi välttämättä odottanut.
Kyllä minä tosiaan pidin. Hyvähän tämä oli, toivottavasti tekijät saavat jotain vähän samankaltaista taas jossain vaiheessa vireille.

Kuulostaa oikein hyvältä. Tuo pitää tosiaan itsekin tsekata, laitetaan jonoon.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
- Exterminator
- Site Admin
- Posts: 3250
- Joined: Sun Sep 18, 2022 3:55 pm
Re: Television minisarjat
Tuon näkisi tosi mielellään itsekin ja ikävää, että silloin meni tietämättömyyttäni täysin ohi. Nyt varmaan vain jostain netistä näkee ja minä kun en sitä harrasta... jos vaikka uusisivat, niin tod katsellaan.
-The biggest cock in New York!
Re: Television minisarjat
No tulee just televisiosta taas uusintana. Tällä viikolla tuli eka osa. Eilen itse asiassa taisi tulla... Toki Areenassa myös. Jos käyttää nettiä muutenkin, niin ei kai se niin vaikeaa ole katsoa Areenasta. Olisiko jo aika siirtyä edes osittain nykypäivään (itsekin olen toki monessa suhtessa vanha jäärä, esim. en käytä Mobilepayta)Exterminator wrote: Sat Feb 18, 2023 7:44 am Tuon näkisi tosi mielellään itsekin ja ikävää, että silloin meni tietämättömyyttäni täysin ohi. Nyt varmaan vain jostain netistä näkee ja minä kun en sitä harrasta... jos vaikka uusisivat, niin tod katsellaan.
- Tina DeMona
- Posts: 2437
- Joined: Sun Sep 25, 2022 2:31 pm
Re: Television minisarjat
Onneksi minulla on DVD. Oli muistaakseni Prismassa halvalla joskus.
- Exterminator
- Site Admin
- Posts: 3250
- Joined: Sun Sep 18, 2022 3:55 pm
Re: Television minisarjat
Ei varmaan olisi vaikeaa, mutta ei vain kiinnosta pieneltä tietokoneen ruudulta katsellaInvictus wrote: Sat Feb 18, 2023 10:16 amNo tulee just televisiosta taas uusintana. Tällä viikolla tuli eka osa. Eilen itse asiassa taisi tulla... Toki Areenassa myös. Jos käyttää nettiä muutenkin, niin ei kai se niin vaikeaa ole katsoa Areenasta. Olisiko jo aika siirtyä edes osittain nykypäivään (itsekin olen toki monessa suhtessa vanha jäärä, esim. en käytä Mobilepayta)Exterminator wrote: Sat Feb 18, 2023 7:44 am Tuon näkisi tosi mielellään itsekin ja ikävää, että silloin meni tietämättömyyttäni täysin ohi. Nyt varmaan vain jostain netistä näkee ja minä kun en sitä harrasta... jos vaikka uusisivat, niin tod katsellaan.
Perse, vieläköhän se eka jakso tulisi... DVD:stä en muuten tiennytkään!
-The biggest cock in New York!
- Tina DeMona
- Posts: 2437
- Joined: Sun Sep 25, 2022 2:31 pm
Re: Television minisarjat
"Laatujulkaisija" VLMedialta. Ihme kyllä kuvasuhde oli tällä kertaa kohdallaan.
Re: Television minisarjat
Chromecast, poika..Exterminator wrote: Sat Feb 18, 2023 7:55 pmEi varmaan olisi vaikeaa, mutta ei vain kiinnosta pieneltä tietokoneen ruudulta katsellaInvictus wrote: Sat Feb 18, 2023 10:16 amNo tulee just televisiosta taas uusintana. Tällä viikolla tuli eka osa. Eilen itse asiassa taisi tulla... Toki Areenassa myös. Jos käyttää nettiä muutenkin, niin ei kai se niin vaikeaa ole katsoa Areenasta. Olisiko jo aika siirtyä edes osittain nykypäivään (itsekin olen toki monessa suhtessa vanha jäärä, esim. en käytä Mobilepayta)Exterminator wrote: Sat Feb 18, 2023 7:44 am Tuon näkisi tosi mielellään itsekin ja ikävää, että silloin meni tietämättömyyttäni täysin ohi. Nyt varmaan vain jostain netistä näkee ja minä kun en sitä harrasta... jos vaikka uusisivat, niin tod katsellaan.![]()
Tai sit äly-tv.
- Exterminator
- Site Admin
- Posts: 3250
- Joined: Sun Sep 18, 2022 3:55 pm
Re: Television minisarjat
Eli pitäisi mennä ostamaan joku palikka tai uusi tv... kun ei jaksa 
Kunhan uuden töllön hankkiminen on pakollista, eiköhän uudella pääse nettiin. Sitä ennen tuskin saan mitään aikaan. Muutenkaan ei vain koskaan ole napannut ajatus, että tietokoneelta elokuvaa pyörittäisin. Tuntuu liian vaivalloiselta verrattuna noihin soittimiin, joihin vain tiputetaan se levy ja sitten jo mennäänkin.
Laiska, tyhmä ja saamaton lauloi Zen Café joskus, osuuhan tuo aika hyvin!
Kunhan uuden töllön hankkiminen on pakollista, eiköhän uudella pääse nettiin. Sitä ennen tuskin saan mitään aikaan. Muutenkaan ei vain koskaan ole napannut ajatus, että tietokoneelta elokuvaa pyörittäisin. Tuntuu liian vaivalloiselta verrattuna noihin soittimiin, joihin vain tiputetaan se levy ja sitten jo mennäänkin.
Laiska, tyhmä ja saamaton lauloi Zen Café joskus, osuuhan tuo aika hyvin!
-The biggest cock in New York!
Re: Television minisarjat
Tänään tulee päivällä MS uusintana.
Totta puhuen olen noissa uusissa hankinnoissa aika saamaton itsekin. Uusi töllö olisi pitänyt hankkia jo ajat sitten, mutta ei vaan kiinnosta koskaan lähteä ostoksille. Ja noita laitteita mua ei taas verkkokaupoista kiinnosta hankkia.
Totta puhuen olen noissa uusissa hankinnoissa aika saamaton itsekin. Uusi töllö olisi pitänyt hankkia jo ajat sitten, mutta ei vaan kiinnosta koskaan lähteä ostoksille. Ja noita laitteita mua ei taas verkkokaupoista kiinnosta hankkia.
- Exterminator
- Site Admin
- Posts: 3250
- Joined: Sun Sep 18, 2022 3:55 pm
Re: Television minisarjat
Paska, nyt vasta tiedon sain, ohihan se ehti mennä. Kai sen dvd:n omistajaksi pitäisi tästä yrittää, ei taida muuten onnistua 
-The biggest cock in New York!
Re: Television minisarjat
Tuotahan voi olla kirjastossa. Ootko tarkistanut?
Ja missäs se sun digiboksi on?
Ja missäs se sun digiboksi on?
Re: Television minisarjat

Shogun (1980)
https://www.imdb.com/title/tt0080274/
Shogun sarja nähty televisiosta viimeksi lapsena joskus 80-luvun alussa joten olihan tuo jo aika uusia. Sarjan ohjasi Jerry London.
Kyseessähän on James Clavellin menestysromaaniin perustuva jättimäinen minisarja (jos noin voi sanoa) jolla kestoa 547 minuuttia. Clavellilla oli itsellään kokemusta japanilaisesta vankileiristä minne hän joutui Toisessa maailmansodassa mutta kokemuksesta huolimatta hän rakasti maata. Mies perusti Shogunin tarinan englantilaisen William Adamsin tarinaan joka purjehti 1600-luvulla Japaniin edeten siellä korkeaan arvoon ja Shogunin, joka on Japanin korkein sotilasjohtaja, joukkoihin.
Minisarjan pääosassa on Richard Chamberlain jonka hahmo John Blackthorne luotsaa hollantilaista laivaa ja paetessaan espanjalaisia vihollisiaan hän päättää purjehtia mielipuolisen matkan tuntemattomaan Japaniin saakka. Siellä on alkuun hankalaa, miehistö vangitaan ja kuolema vaanii joka nurkan takana. Koodit ja kunnia on japanilaisille kaikki kaikessa eikä Anjin-saniksi nimetty Blackthorne ymmärrä näistä alkuun mitään ja paikallisten lisäksi vastassa ovat portugalilaiset jesuiitat jotka ovat kärkkymässä uskontoineen japanilaisten rikkauksia.
Tuurilla ja omilla hyvillä valinnoillaan Blackthorne parantaa asemiaan, rakastuu Mariko (Yoko Shimada) tulkkiinsa ja pääsee erään paikallisen johtajan, Toranagan (Toshiro Mifune) suosioon. Pelastettuaan Toranagan hengen pariinkin otteeseen saa Blackthorne samurain arvon mutta Japanin sisäinen valtataistelu pitää huolen siitä, että helppoa ei ole elämä jatkossakaan ja aina on ne portugalilaisetkin jotain hääräämässä.
Shogun on hitaasti etenevää draamaa mutta erittäin mielenkiintoista sellaista. Vuotta aiemmin televisiossa esitetty Roots minisarja nousi suureen suosioon ja antoi Shogunin tekijöille vapaat kädet toteuttaa itseään. Riskin ottanut Paramount Television ja sarjaa esittänyt NBC kanava satsasivat Shoguniin huikeat 22 miljoonaa ja se kuvattiin kokonaan Japanissa. Tekovaiheissa oli toki isoja ongelmia joista kuuli boksilla mukana olleesta mainiosta 80 minuutin making of dokkarista mutta vaikka välillä oli vaikeaa niin enimmäkseen asiat etenivät onnellisten tähtien alla ja onni jatkui myös televisioesityksissä sillä sarja otettiin heti hienosti vastaan ja suosio vain kasvoi jaksojen edetessä. Tuo oli nykymittapuulla jännää aikaa sillä Shogunin kaltainen sarja kykeni vielä 80-luvulla lähes lamauttamaan kaupunkien elämän esitysten aikana, kun kolmasosa kansasta istui televisiovastaanottimien äärellä.
Pääosaan tahdottiin aluksi Sean Connery mutta mies ei halunnut television puolelle eikä paremmin onnistunut Roger Mooren tai Albert Finneynkaan värväys. Chamberlain siis valittiin ja minusta mies vetää oikein hyvin vaikka joidenkin mielestä hieman puunaama onkin. Legendaarinen Mifune on vakuuttava ja tykkäsin paljon myös aistikkaasta Shimadasta jonka vaikea suhde Blackthorneen on kipinöivää katsottavaa. Japseista loistaa myös Frankie Sakai ja John Rhys-Davis tekee mieleenpainuvan roolin spanskilaivan kapteenina. Myös Damine Thomas jesuiittapappina sekä Alan Badel isompana kirkonmiehenä vetivät hyvin ja tässäkin oli mukana britti Michael Hordern Blackthornen vankikaverina.
Shogun esitteli Amerikkalaisille ensimmäistä kertaa kunnolla Japanin historiaa sekä kulttuuria ja oli uskalias mutta tärkeä päätös olla tekstittämättä japanilaisten välisiä keskusteluja. Sarjassa rikottiin myös monia jenkkitelevision tabuja sillä heti ensimmäisessä jaksossa katkaistaan miehen pää mikä näytetään ja samaisessa episodissa Blackthornen päälle kustaan. Alastomuuttakin nähdään hieman mutta isommin näitä ja pään katkaisun verisempi versio nähtiin sitten Shogunin parituntiseksi lyhennetyssä elokuvaversiossa jota ei ole edelleenkään levynä saatavilla.
Iso projektihan tällaisen katsominen on mutta kyllä se jälleen kannatti eli suosittelen kyllä Shogunia jos vanhan liiton televisiotarjonta ja erityisesti vanha japanilainen kulttuuri kiinnostaa. Ja kuinka ollakaan myöhemmin tänä vuonna televisioon FX on Hulu kanavalle tupsahtaa Shogun remake. Meikäläinen puolestaan ottaa seuraavaksi James Clavellin Aasia-saagasta katseluun Tai-Pan filmatisoinnin.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
Re: Television minisarjat

Noble House (1988)
https://www.imdb.com/title/tt0094521/
Ja sitten viimeinen James Clavell filmatisointi, kestoa tällä kuusi tuntia mikä oli jaettu neljään 90 minuutin jaksoon.
Aivan kuten Tai Pan, tämäkin sijoituu Hong Kongiin mutta nykypäivään. Tai Pan kirjassa/leffassa käynnistetty Noble House yhtiö on huonossa jamassa, kun Pierce Brosnanin esittämä Ian Dunross valitaan puljun uudeksi Tai Paniksi. Mies vie yhtiön suoraan pörssiin mikä sitten käynnistää kilpailevan yhtiön ja sen johtaja Quillan Gnortin (John Rhys-Davies) juonen kaapata firma. Mukana häärää myös jenkeistä tulleet Linc Bartlett (Ben Masters) ja Casey Tholock (Deborah Raffin) joilla on lusikkansa sopassa.
Noble House kirja on tuhannen sivun opus joka sijoittui 1960-luvun alkuun joten muutokset lähtivät heti siitä, sivujuonia on poistettu ihan urakalla ja paljon oli tehty muutakin erilailla. En tiedä johtuuko tästä mutta minisarjan ensimmäinen jakso on todella tylsää katsottavaa ja se varmaan sinetöi sarjan huonot katsojaluvut samaan aikaan esitettyjen Calgaryn Olympialaisten ohella. Toinen jakso näyttävän ravintolalaivan tulipalon siivittämänä oli jo paljon kiinnostavampaa nähtävää, kolmas taas melko tylsä ja neljäs vuorostaan parempi ja siinä myrskyssä kaatuu kokonainen kerrostalo. Sarjassa on esillä Hong Kongista upeita mestoja ja maisemia joten jos tuo paikka erityisesti kiinnostaa niin tämä kannattaa katsoa. Macaossakin käydään ja siisti oli sekin mesta.
Brosnan tekee ihan hyvän roolin välillä tiukkanakin Tai Panina ja miehellehän tarjottiin James Bondin titteliä jo vuonna 1986 mutta televisiosopimukset (mm. Remington Steele sarja) estivät tuon mahdollisuuden. Monenlaista juonitteluhan tässä on mukana mutta ei Rhys-Davies tai Masters nyt mitään parhaita pahiksia ole eikä jonkin firman kaataminen pörssissä sitä parasta aihiota minisarjalle todellakaan mielestäni ole. Raffinin hahmo totta kai ihastuu Dunrossiin ja muita naisia tässä olivat mm. Rambo First Bloodista tuttu Julia Nickson sekä maksullisena typynä kuumissa asuissa keikistelevä Tia Carrere.
Kyllä Noble House itselleni kohtalaisesti lopulta kelpasi mutta en kyllä lähtisi sitä mitenkään erikoisesti suosittelemaan. Hyllystä tämä löytyy sekä tuplakasettina että reiskana mutta tuolta nordic julkaisulta ei suomitekstejä löydy vaikka kannet niin väittääkin.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
Re: Television minisarjat

JFK - nuoruusvuodet (JFK: Reckless Youth 1993)
https://www.imdb.com/title/tt0106035/
Stonen JFK on menossa pian uusintaan ja pohjustelin sitä tällä televisiolle tehdyllä minisarjalla äijän nuoruusvuosista. Juttu oli jaettu kahteen 1,5 tunnin jaksoon.
Melkoinen vilperi on JFK (Patrick Dempsey) nuoruudessaan ollut sillä naiset vaihtui ja koulunkäyntikin välillä kärsi tiukan isäpapan (Terry Kinney) harmiksi. Sairauksiakin oli yhtenään ja leukemia niistä pahin. Johnin, jota kaikki Jackiksi aina kutsui, perheessä oli kahdeksan muutakin lasta ja varallisuutta riitti. Mieleen jäi yksi isän suora ohje Johnille: Vaimo on erittäin tärkeä kotona mutta seksi hoidellaan muiden kanssa
Kouluhommia nähdään ja ystäviä oli paljon. Isoveljen (Loren Dean) kanssa aina kilpailtiin kaikessa ja tämä isän silmätikku menehtyi sitten toisessa maailmansodassa. Tärkein sisaruksista oli kuitenkin ehkä Kathleen eli "Kick" jota sarjassa esittää Robin Tunney. Naisystävistä pidempään viihdyttiin tanskalaisen reportterin Inga Arvadin (Yolanda Jilot) kanssa jota isä epäili saksalaisten vakoojaksi. JFK kävi itsekin sodassa Tyynellämerellä ja kovia koettiin sielläkin, kun japskien alus halkaisi jenkkien paatin kahtia.
Melko perus televisokauraa oleva JFK - nuoruusvuodet päättyy siihen, kun Kennedy päättää lähteä isänsä tuella politiikkaan ja voittaa kongressivaalit 29-vuotiaana vuonna 1946. Tulipahan tuijoteltua mutta en tätä erityisesti suosittelemaan lähtisi.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
Re: Television minisarjat

Myrskyluodon Maija (Stormskärs Maja 1976)
https://www.imdb.com/title/tt0165066/?r ... rskyluodon
Katsottiin tässä viikon aikana vaimon kanssa tämä Åke Lindmanin ohjaama minisarja mikä perustuu Anni Blomqvistin kirjasarjaan. 400 minuuttia jaettuna kuuteen jaksoon.
Ja olihan tämä karua kuvausta 1800-luvun puolivälin elämästä Ahvenanmaan saaristossa minne Maija (Rose-Marie Rosenback) ja miehensä Janne (Leif Sundberg) alussa muuttavat ja talon omaan saareen rakentavat. Ruoasta kanssa on jatkuvasti puutetta ja luonnon armoilla ollaan, kun kesällä mantereelle pääsee vain veneellä ja talvella jäätä pitkin sitten, kun se kestää. Lapsia syntyy sekä kuolee ja talokin palaa yhtenä jouluna.
Sarjassa käytettiin pääosin amatöörinäyttelijöitä mikä oli Blomqvistin oma toive ja tuohan se hommaan sellaista oikeaa rouheutta. Dialogi lähinnä todetaan ja meininki on melkeinpä jatkuvasti alakuloista, kun herran pelossa eletään. Lapsen syntymän jälkeen pitäisi heti päästä pappilaan kirkotettavaksi ja jos ei pääse niin on saastainen ihminen jonka saa kuka tahansa vaikka tappaa. Oolannin sota pelottaa eikä kaikki lapset saa edes opetella lukemaan. Viimeisessä jaksossa tulee lisää surua ja nähdään Maijan vanhuudenpäivät.
Hyvä sarjahan tämä on ja menestyikin todella hienosti. Lasse Mårtensonin teemabiisi on jäänyt elämään ja nythän se Tiina Lymin remake näyttää kansaa kiinnostavan. Toivottavasti joskus näkee vaikka luulen, että jutusta on tehty ajanmukaisesti enemmänkin naisia voimaannuttava kokemus.
Let me tell you something. If shit was worth something, poor people would be born with no asshole.
Re: Television minisarjat

Munkkivuori (2022)
https://www.imdb.com/title/tt11861938/? ... unkkivuori
1980-luvun alussa pieni lapsi katoaa. Poliisin tuen puute pakottaa huolissaan olevat vanhemmat ottamaan oikeuden omiin käsiinsä ja aloittamaan epätoivoisen ajojahdin, joka nähdään paikallisten lasten näkökulmasta.
On se Jani Volanen vaan kowa. Bingetin tämän 10-osaisen mystreeri-draama-komedian viikonlopun aikana ja ei voi kuin kehua. 80-luvun alku on itselle se rakkain nuoruuden aika, joten nostalgialisää tietysti heruu. Sarjassa seurataan kerrostalolähiön tragediaa ja tapahtumia lasten ja nuorten näkökulmasta. Jokainen lapsinäyttelijä on hyvä, yksikään ei vituta. Aikuisosastollakin kovaa settiä: Eero Milonoff, Laura Birn, Jari Virman, Joonas Saartamo, Sampo Sarkola jne. Yleistunnelma on mysteerimäinen ja ahdistava, huumoriakin kuitenkin löytyy. Juttu aukeaa palanen kerrallaan, joissain jaksoissa seurataan tapahtumia yhden hahmon näkökulmasta. Tarinaa ei pureskella ihan valmiiksi asti ja moraalisen oikeuden totetuminen jää pitkälti auki ja katsojan pohdittavaksi. Tylsiä mustavalkoisia hahmoja sarjassa ei juuri ole, melkein kaikki ovat jostakin kohtaa hieman rikki.
Sitten se kasarinostalgia ja hiton hyvin luotu ajankuva. Divari, Aku Ankan taskupokkarit, Suosikki lehti ja julisteet, Pelle Miljoona ja kasettimankat, tupakki ja pienet tuliaisviinapullot, ekat kännit, tyhjien pullojen palautus ja irtokarkkien osto,Carrolsin saapuminen, Jippo lehti, kasarin huonekalut ja sisustus, vanhemmat viettämässä olohuonessa iltaa ja muksut kamarissa, yökyläilyt, Flashdance, Bond elokuvissa jne. Niin tuttua. Sarjan jaksotkin on nimetty vanhojen tv-sarjojen mukaan.
Volanen on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan. Kyseesä ollut varmasti jonkin sortin intohimoprojekti, sen verran pieteetillä tehtyä kaikki on. Ollut varmasti raskas projekti, mutta toivottavasti mies touhua lisää tällaista kamaa.
- Tina DeMona
- Posts: 2437
- Joined: Sun Sep 25, 2022 2:31 pm
Re: Television minisarjat
^Kuulostaa kyllä todella hyvältä! Ainakin Volasen M/S Romantic oli taattua laatua joten alkoi kyllä kiinnostella.