Matkailuketju

[Tina DeMona]

Matkoja vaan Exälle! Älä liukastu sushiin!

[Exterminator]

Arigato tai jotain! Jees, yritän välttää

[rautapuoli]

Hyvää Jaappaanian reissua! Siellä on oma Universal studios-huvipuisto. Käy siellä minunkin puolesta.

[Exterminator]

Kiitosta ja tuosta en tiennytkään, pitääpä tutustua!

Iso G bongattu ja selvitty hengissä, huh!

[aTomiK]

Varo vaan, iso G saattaa aktivoitua, kun haistaa gaijinin mestoilla

[Exterminator]

Täältä sitä horinaa taas on tiedossa... ehkäpä jotakuta kiinnostaakin, tiedä sitten

Tokio (14.4.2023 - 25.4.2023)

Finnairin koneen määränpää oli Tokion itäpuolella sijaitseva Naritan lentokenttä, vaikka Hanedalle olisi lentänyt nopeammin. En raskinut silloin kaivaa kuvetta enempää nopeamman saapumisen tähden, sillä lentojen hinnat olivat jo riittävän korkeat. Ameriikan länsirannikollakin on tullut käytyä noin puolet halvemmalla, joten Naritalla mentiin tällä kertaa. Hetkisen huvitti perillä suoritettu "terveystarkastus", johon kaikki matkustajat ohjattiin. Maskia käyttävä heppu kysyi vointia, johon totesin sen olevan hyvä, ja siinä se "tarkastus" sitten olikin. Kivan vähällä byrokratialla joka tapauksessa päästiin.

En ollut etukäteen kamalan tarkkaan suunnitellut päiväohjelmaa Tokiossa oleskelun ajaksi, mutta kriittisimmät asiat oli tietty selvitettävä, esimerkiksi että miten pääsen matkan lopulliseen päämäärääni, hotellille. Keisei Skyliner on Naritalle ja Naritalta vievä ripeävauhtinen juna, johon voi ostaa (meno- ja paluu)lipun netistä etukäteen. Näin olinkin tehnyt, enää vain tarvitsi paikallistaa tiski, josta ne lunastaa. Lyhyehkön etsimisen jälkeen paikka löytyi ja täti osasi vielä sujuvasti englantiakin. Allekirjoittanut sen sijaan päätti aloittaa lomansa Japanissa hönöilemällä; raide oli löydettävissä heti siitä oikealta, jonne täti kädelläänkin viittasi, mutta minunhan oli pakko lähteä kiertelemään aivan toisaalle ja lievästi jo vittuuntumaan, kun junani olisi pian menossa ja täysin arvoituksena pysyi, missä kyytiin nouseminen tapahtuisi. Löydettyäni reitin jatkoin hönöilyä tyrkkäämällä lipun laitteeseen ja kävelemällä vain eteenpäin. Onneksi valpas työntekijä tuli kohta perässä ja palauttini biljettini - "yllättäen" sitä tulisin tarvitsemaan vielä junassa No, mutta kun olin hieman jo kiireessä ja minusta näytti, että ei se kone mokomaa lipuketta palauta. Olisi pitänyt odotella vähän kauemmin. Onneksi avittivat ja matka Nippori-asemaa kohti saattoi alkaa.




Suica on metromatkojen maksamiseen tarkoitettu kortti, jolla ajelikin aivan kätevästi ympäriinsä. Amerikkalaisten tai suomalaisten vastaavien rinnalla Suica kuitenkin häviää ainakin omissa kirjoissani selkeästi: kortin ja siihen ladattavien matkojen ostaminen on mahdollista vain käteisellä, eikä Suicasta tosiaan ole olemassa versiota, jolla voisi ajella rajattomasti tietyn ajan - kuten viikon - sisällä. Aina Suicaa käytettäessä omistajalle sentään näytetään jäljellä oleva saldo, jolloin tilanteesta pysyi kärryillä helposti, eikä voi olla huomioimatta kortin toista käyttötarkoitusta... Tokion (kaipa koko Japanin?) kadut ovat täynnä juoma-automaatteja, joissa ostoksensa maksamisen voi hoitaa Suicalla. Ainakin joissakin kauppaketjuissakin ko. kortilla voi maksaa ostoksiaan. Muutaman kerran minäkin nappasin noista automaateista mukaan kylmän Pepsin tai vastaavan.




Suica-korttia ostaessa Nipporissa häröilyt vielä jatkuivat sen verran, että en millään löytänyt ostolaitteesta oikeita nappeja ja oli pakko mennä jonottamaan tiskille. Ja nyt oli muutenkin jo vähän vaikeampaa, sillä työntekijä tuli kyselemään jotain liittyen kortin ostamiseen, enkä millään saanut selvää, mitä kaveri yrittää enkuksi kysyä. Sain lopulta korttini laitteesta tyypin avustuksella ja latasin saldoa 50000 jeniä, eli reippaat 30 euroa. Tämä oli noin hihasta vedettynä melko hyvä summa, sillä kertaakaan en joutunut lisää hilloa Suicaani lataamaan, ja sain sen käytettyäkin melko pitkälti viimeiseen jeniin.

Nipporista otin metron hotelliini, Remm Akihabaraan. Nimi kertoo jo aika paljon, jos sattuu tietämään Tokion kaupunginosia, Akihabara kun on niistä yksi. Remm sijaitsee näppärästi heti Akihabaran metroaseman vieressä.




Rakennuksessa on 18 kerrosta, joskin hotellin tilat alkavat vasta kuudennen kerroksen aulasta. Kirjautuminen sujui erinomaisen kätevästi asianmukaisella laitteella ja oman huoneeni sain 11. kerroksesta. Ei muuta kuin tsekkaamaan... ja noh. Olin toki lukenut asiakkaiden arvioita sekä kai nähnyt neliöiden määränkin etukäteen, mutta oli tuo huoneen koko silti hienoinen shokki aluksi:




Ilmeisesti hotellin joka ainoasta huoneesta löytyy kuvassa näkyvä hierontatuoli. Jotkut diggailevat tuollaistakin käyttää, minä en edes testannut kertaakaan ja olisin kiittänyt mahdollisuudesta valita, haluanko huoneeseeni tuolin, vai sen vievän tilan vapaaksi. Nopeasti niukkoihin neliöihin kuitenkin tottui, ei siinä sen kummempaa. Ison matkalaukun kanssa ainoastaan meni hitusen nihkeäksi, se kun oli jatkuvasti vähän tiellä ja avautumaan ei missä tahansa mahtunutkaan.

Hotellin wifi pelasi erinomaisesti ja tietokoneen sekä puhelimen kanssa selvisi Japanissa muutenkin vaivattomasti sikäli, että näillä on samanlaiset pistorasiat kuin USA:ssa. Jenkeissä käyntejä varten ostettu adapteri kävi suoraan täälläkin, eikä mitään virtamuuntajia tarvittu.

Paitsi että Remm Akihabaran sijainti oli siis metron naapurissa, myös hengissä pysymisen kannalta varsin jees; elintarvikkeita myyviä 7-Eleveneitä ja Familymarteja toimi muutaman minuutin kävelyn säteellä useita. Muita pikkukauppaketjuja olivat ainakin Lawman sekä NewDays, joiden asiakkaaksi en tällä kertaa päätynyt. Yhtä helposti läheltä löydettävissä olivat kaikille tuttujen McDonald'sin ja Burger Kingin ravintolat, sekä tietenkin paikallisten yrittäjien omia ruokakeitaita. Hieman yllätyin löytäessäni Tokiosta myös Carl's Jr.:n ja Wendy'sin purilaisravintolat. Luulin varsinkin ensimmäistä vain jenkkien omaksi ketjuksi, joka ei sielläkään edes koko maata kata.

Kadun toisella puolella hotellista törmäsin oivalliseen mukaan otettavaa jälkiruokaa myyvään Jack in the Donutsiin, josta hain makeat herkut muutaman kerran. Näillä ei jokaisella tuotteella ollutkaan englanninkielistä nimeä, joten tein aina tilaukseni ottamalla haluamistani donitseista kuvat ja näyttämällä ne sitten myyjätytölle. Hyvin toimi



Akihabara noin muuten on aikamoista nörttien temmellyskenttää elektroniikkaliikkeineen, pelihalleineen ja figuurimyymälöineen. Toisaalta joka ilta ei tarvinnut kuin ylittää katu ja pääsi vilkuilemaan hyvännäköisiä, viehkeästi pukeutuneita japsigimmoja, jotka seireenien kutsuillaan houkuttelivat miehiä työpaikoilleen tuhlaamaan...







Park Hyattin nimi ei välttämättä heti soita jokaisen kelloa Lootassa, mutta kyseessä on tietenkin se Lost in Translationin hotelli. Halusin ilman muuta nähdä rakennuksen ja suuntasinkin Shinjukun alueelle heti saapumista seuraavana päivänä. Ajoitus ei ollut parhaasta päästä, sillä tuolloin lauantaina Tokiossa satoi vettä tuntitolkulla. Sateenvarjon jätin tietysti Kuopioon, eikä uuden etsiminen kiinnostanut. Kastutaan sitten mitä kastutaan.

Koska nettiä ei ollut käytettävissä ja offline-karttojen latausmahdollisuudenkin hoksasin vasta myöhemmin, onnistuin harhailemaan sateessa ihanasti vähintään ylimääräiset ~45 minuuttia. Myönnetään, että kerran tai pari potkin itseäni tosissani perseelle päätöksestä lähteä tähän seikkailuun ilman minkäänlaisia sadevarusteita. Etsintää sentään helpotti merkittävästi kaduille asetellut karttakyltit, joista oli mahdollista nähdä sijaintinsa ja missä suunnassa lähistöllä olisi mitäkin.



Paljon aikaa tuhraantui, kunnes etsimäni viimein löytyi. Elokuvassa se ei taidakaan käydä selväksi, että hotelli ei ole oma rakennuksensa, vaan osa isompaa kokonaisuutta, Park Toweria.




Hotellin sisäänkäynti olisi löytynyt jostain tuolta liukuportaiden yläpäästä...



...minne päätin olla jatkamatta, kun en hotellin asukas valitettavasti ollut. Olin jo päässyt näin pitkälle ja ottanut paljon kuvia mestasta. Riitti jo ihan hyvin minulle.

Sadetta piisasi edelleen ja tässä vaiheessa oltiin jo sen verran pitkällä iltapäivässä, että päätin palata hotelliin. Park Hyatt ei ollut ainoa kiinnostava kohde Shinjukussa, joten olin kyllä tulossa sinne vielä uudestaan.

Illalla hain sapuskaksi annoksen beef currya yhdestä hotellin lähistöltä löytyvästä ravintolasta. Virhe



Hyvänmakuista syötävää oli, seuraukset vain yllättivät negatiivisesti: seuraava päivä meni sängyssä makaillessa, enkä muruakaan ruokaa suuhun pistänyt koko päivänä. Päinvastoin kävin pistämässä sormet kurkkuun kolme kertaa oloani helpottaakseni Jotenkin omituisen olon iski mahaan koko päiväksi ja ei tehnyt mieli kuin levätä. Ajatuskin minkä tahansa ruoan syömisestä yökötti. Sen verran sain itseäni ylös, että kävin palauttamassa automaattiin tölkin. Siinä tuli liikuntaa päivälle noin 10 minuutin verran.

Paska olo myös aiheutti loppumatkalle sen, että teki mieli pelata varman päälle safkavalinnoissa ja pitäytyä edellä mainittujen hampurilaisketjujen tarjonnassa. Myös hedelmiä, salaattia ja jogurttia viskoin naamaan.

Seuraavana päivänä kehno oli jatkui. Sanoin kuitenkin itselleni, että ei tässä perkele kahta päivää putkeen voida vain röhnöttää hotellihuoneessa - noustava on. Suunta oli jälleen Shinjuku, mutta muutaman asemavälin metrolla matkustettuani tuntui oikeasti silmissä sumenevan. Kunto ei tosiaankaan ollut mikään normaali. Onneksi vapaa istumapaikka löytyi vierestä, helpotti loppumatkaa aika paljon.

Toho Cinemasin historiaa en tunne sen enempää, tämä elokuvateatteri joka tapauksessa on tunnettu mahtavasta katolta kurkistavasta Godzillan päästään. Huu!



Eikä siinä vielä kaikki, vaan teatteriin johtavan kadun nimi on mikäs muukaan kuin Godzilla Road

Sisätilatkin tuli tsekattua ja asialliselta kinoltahan tämä vaikuttaa, vaikka en mitään nyt käynytkään katsomassa.




TC taisi jäädä sen päivän ainoaksi käydyksi kohteeksi, mitä nyt aluetta toki muutenkin kiertelin jaksamisen mukaan. Noin 16:45 sitten huomasin, että olo alkaa olla vihdoin palautumassa suht normaaliksi. Luojan kiitos.

Shibuyan kaupunginosa tunnetaan muun muassa siinä Lost in Translationissäkin mukana olleesta risteyksestään, jossa katua samaan aikaan ylittävien jalankulkijoiden määrä on parhaimmillaan jopa tuhansia. Tuolta Starbucksistahan Sofia Coppolan ryhmä kävi kuvaamassa salaa matskua filmiinsä.



Musiikin suurena ystävänä Tokion levykaupat kiinnostelivat kympillä ja Shibuyassa tiesin sijaitsevan Tower Recordsin. Moneen kerrokseen jakautuvana liikkeenä TR pistää näin Spotifyn ja jopa vain ilmaiseksi kelpaavien biisien aikana hämmästelemään neliöidensä ja kiekkojensa määrää. Suomesta tuskin löytyy musakauppaa, jonka tilat olisivat edes puoliksi niin isot kuin näillä pelkästään yksi kerros! Sydäntähän se lämmitti, että jossain vielä kannattaa näin isosti äänitteitä kaupata




Asakusan kuulin olevan se kaupunginosa, josta on hyvä lähteä etsimään matkamuistoja. Päivän keli oli hiukan liiankin lämmin omaan makuuni ja verotti ehkä jaksamista jonkin verran, mutta paljon tuli nähtyä makeita juttuja. Täällä sijaitsee myös Tokion yksi historiallisimmista nähtävyyksistä, vuonna 645 valmistunut Sensoji-temppeli.








Päiviä Tokiossa oli jäljellä sen verran monta, että en lähtenyt vielä tässä vaiheessa sijoittamaan mihinkään tavaraan. Sittemmin löysinkin Akihabarasta pari aivan kelpoa matkamuistomyymälää, joten Asakusaan en ostoksille enää palannut.

Jatkoin seuraavaksi läheiseen Uenon kaupunginosaan, sillä kyllähän luonnosta pitävää metroaseman läheisyydestä löytyvä Ueno Park kiinnosteli. Täällä taisin ensimmäistä kertaa myös huomata, missä Tokiossa saa tupakoida: sauhuttelijoille varatuilla omilla alueillaan.



Kaduilla näkyi tupakointikieltoja ympäri kaupunkia ja olihan hotellinikin täysin savuton, vaikka kai sielläkin jokin alue sätkän vetämistä varten oli varattu. Erikoiseltahan se tuntui nähdä, miten rajusti on kyseistä harrastusta rajoitettu. En toki kaivannut mitään savua päin näköä missään vaiheessa vierailuani, ei sillä.

Puisto oli ihan kiva ja ilmeisesti jotain luokkaretkeläisiäkin paikalle sattui. Nuo kouluasut ovat mainioita tummine väreineen ja hameineen. Eläintarha täältä olisi löytynyt myös, mutta jotenkin se oleskelu Tokiossa meni itsestään siihen, että kun kaupungissa on niin paljon ilmaistakin nähtävää, maksulliset jäivät kokonaan taka-alalle.





Kuten sanottu, japsiruoka ja minä sovimme kovin huonosti yhteen aiemmin. Koska pelkkiä hampurilaisiakaan ei viitsinyt tunkea kitaansa koko Tokiossa viipymisen ajan, sattumalta tietooni tulleeseen supermarkettiin nimeltä Life teki mieli käydä tutustumassa. Eiköhän sieltä jotain suuhunpantavaa pystyisi löytämään? Matkaa hotellilta tuonne ei olisi kamalasti.

Sen olenkin myöntänyt jo hyvän aikaa sitten, että meikäläisestä ei ole suunnistajaksi. Nyt tämä kyvyttömyys lähes pilasi koko kauppareissun... lähdin kyllä hotellista oikeaan suuntaan, kunnes sitten käännyin vasemmalle, Lifen sijaitessa päinvastaisessa suunnassa. Mutta tällä etsintäretkellä pääsikin todistamaan kunnolla japanilaisten vieraanvaraisuutta: siinä pähkäillessäni pallo hukassa puhelimen kanssa eräs nuori jannu tuli kysymään, voisiko olla avuksi. Englantiakin osasi erinomaisen sujuvasti. Jäbän puhelin oli netissä ja pikaisestihan sieltä se fakta löytyi, että olin tosiaan kääntynyt vikasuuntaan. Kiittelin avusta ja lähdin lampsimaan oikeaan ilmansuuntaan, kunnes jälleen oli seinä vastassa. Ei näkynyt supermarkettia ja olin yhtä pihalla uudestaan, että mihin nyt vielä?

Eipä aikaakaan, kun toiseksi auttajaksi ilmaantui jo harmaahiuksinen, tyylikkäässä puvussa liikkuva herrasmies. Tyyppi ei osannut sanaakaan englantia, mutta ei se tahtia haitannut. Pian oli Life puhelimesta paikannettu ja ystävällinen japanilainen lähti ihan näyttämään, millä kadulla supermarketti sijaitsee. Herran jopa tarvitsi pistäytyä matkalla jossain konttorissa tai vastaavassa, ja näytti ensin kolmella sormella, että tekee pikaisen käynnin ja sitten voidaan jatkaa suunnistamista Sieltähän se marketti kohta löytyi ja kiitollisena lausuin miehelle parit vilpittömät arigatot, joka onkin pitkälti koko japanin kielen sanavarastoni.




Kävin ihmettelemässä itsepalvelukassaa, jossa ei englantia ollut kielivaihtoehtona. Laitteiden käytössä avustava tätikään ei puhunut englantia yhtään, mistä lievästi jo huolestuin. Saako täällä ostoksiaan maksettua ollenkaan, jos ei osaa kieltä? Ainakin ihmiskassalle olisi pakko mennä yrittämään. Helpotuksesta pääsi huokaisemaan, kun siellä maksulaitteessa oli valittavana englanti ja maksun sai suoritettua käden käänteessä. Jee, tänne tulen uudestaankin.

Ostamaani salaattiin annettiin mukaan syömäpuikot, joita en koskaan edes ole kokeillut. Päätin silti, että maassa maan tavalla ja ihme & kumma, sain kuin sainkin koko satsin alas pelkästään puikkoja käyttämällä! Kärpäsen nappaaminen lennosta tuskin sentään vielä onnistuisi, niin luonnonlahjakkuus en ollut.

Elokuvista tutut nähtävyydet ovat aina kiintoisia ja ohjelmassa olikin seuraavana suunnata pariin sellaiseen kohteeseen. Kaikkien aikojen ensimmäisessä Godzilla-filmissä vuodelta 1954 Iso G tuhoaa mm. Chuo Cityssä sijaitsevan, Sumida-joen ylittävän Kachidoki-sillan, sekä koillisesta vähän matkan päästä löytyvän Seiko House Ginza-kellotornin. Onneksi ahkerat japsit rakensivat nämä uudestaan, niin pääsin ottamaan kuvia, hehe.





Se Kill Billin isoin toimintakohtaus oli kuvattu jossain ravintolassa ja tämänkin olisi mielellään nähnyt. Jotenkin tämä idea vain valitettavasti unohtui. Olin kuitenkin tyytyväinen noiden G:n tuhokohteiden näkemiseen ja se ensimmäinen Gojira onkin uusittava pikimmiten!

Shibuyan Meiji-temppeli tuntui pakolliselta nähtävyydeltä, jonka edessä luultavasti ottaisi näyttäviä selfieitäkin, joten ei kun sitä kohti. Temppelistä kerrotaan mm. seuraavaa: se on omistettu keisari Meijille, joka oli Japanin ensimmäinen johtaja Tokugawa-shogunaatin kukistumisen jälkeen. Pyhäkössä järjestetään useita festivaaleja, häitä ja tapahtumia ympäri vuoden. Vaikka pyhäkkö on suosittu sekä paikallisten että turistien keskuudessa, siellä vallitsee rauhan ja hiljaisuuden ilmapiiri.

Tämäkin oli näitä ilmaisia vierailukohteita, joten aika hyvällä diilillä mentiin taas.




Book Union on Yoyogi-metroaseman liepeillä toimiva levykauppa, joka oli kerännyt kehuja ja vaikutti myyvän minua kiinnostavaa musiikkia. Elokuviakin oli kaupan ihan hyvä valikoima. Näilläkin oli reippaasti tilaa ja hyllytolkulla tarjolla vinyyliä ja cd:tä. Harmi vain, että esimerkiksi Shonen Knifen uusinta en onnistunut löytämään, eikä mukaan tarttunut muutakaan. Tämä oli toistuva kuvio kaikissa levykaupoissa, paitsi Towerista sattumalta löysin CHAIn varhaisen ep:n, jota en edes tajunnut etsiä. Edelleen silti kovin ilahduttavaa nähdä, että edes jossain päin maailmaa levykaupoilla ainakin vaikuttaisi menevän yhä hyvin.




Matkan jo kääntyessä loppua kohti luin netistä, että sinne Park Hyattin ylimmän kerroksen New York Bariin olisi mahdollista mennä vierailemaan, vaikka ei hotellin asukas olisikaan. Ajatus alkoi vähitellen kutkutella toden teolla - olisihan se erittäin siistiä, jos aina katsellessani Billiä ja Scarlettia voisin todeta, että tuolla olen itsekin drinkillä käynyt. Ja vielä siistimpää olisi voida todeta se jollekin toiselle elokuvan fanille. Tokioon palaamisesta ei ollut mitään tietoa, eli asia pitäisi käydä hoitamassa tällä matkalla. Vielä kerran siis suunnaksi Shinjuku.

Paljastui, että niitä liukuportaita pitkin ei itse asiassa Park Hyattiin noustukaan. Aikani ihmettelin kerroksissa, kunnes jouduin myöntämään, että en oikeaa tietä löydä. Palasin katutason kerrokseen, jossa Park Towerin ystävällinen työntekijä osasi neuvoa suunnan oikealle sisäänkäynnille. No vihdoinkin! Tämän viiden tähden hotellin tilat löytyvät kerroksista 39-52, baarin sijaitessa siis ylimmässä.

Jännitys kohosi ja minä myös... ensin otin hissin sinne 39. kerrokseen...



...jossa sain etsiä toisaalla kerroksessa sijaitsevan viimeisen hissin, jolla pääsisi loput 13 kerrosta ylöspäin ja hengaamaan luultavasti itseäni eniten kiinnostavassa baarissa koko maailmassa:



Painoin nappia kerrokseen 52 ja olin enää joidenkin sekuntien päässä jokaisen LiT-fanin unelmajuottolasta!

Hissin ovi aukesi, ja sitten... voi vittu. Ei saatana. Ei pysty. Joo, tajusin tietenkin, että 52. kerros on korkealla ja tiedostin kammoavani sellaisia paikkoja. Olin vain toivonut, että jos ne maisemat eivät heti baariin astuessa tulisi silmille. Turha toivo. Vastassa oli mukava naispuolinen työntekijä toivottamassa tervetulleeksi, mutta myös seinänä toimiva ikkuna, josta avautui näkymä Tokioon sieltä jostain kymmenien metrien korkeudesta. Huimaus alkoi välittömästi ja vaikka sain astuttua hissistä ulos, oli lähdettävä saman tien viereisellä takaisin alas. Että näin. Vietin baarissa, siinä hissien edessä, kaikkiaan joitakin sekunteja, ja ei kun pois. Sellainen lässähtävä mahalasku tällä kertaa

No, toisaalta kävin siellä baarissa, mutta jäihän tuo vähän vituttamaan. Jos vielä palaan Tokioon, pitää ottaa ensi kerralla pikku kännit valmiiksi ja kokeilla sitten uudestaan. Humala ehkä sen verran rauhoittaisi, että ei tarvitsisi jähmettyä heti kättelyssä.

Lähtö Suomeen oli jo oven takana ja jäljellä olevaksi tekemiseksi olin säästänyt matkamuistojen hankkimisen. Muistomyymälössä pyörittelin pitkään shurikenia, Godzilla-mukia ja tyylikästä avaimenperää, jossa oli miekka tuppineen. Paperiveitsenä toimiva katanakin oli nasta, mutta nämä kaikki jätin hyllyyn.

Pipokausi on jo Suomessa ohi, mistä huolimatta nappasin mukaan mustan talvipäähineen tekstillä "Japan". "Tokyo" olisi ollut vielä mieluisampi, ei vain ollut sopivan värisenä sellaista. Lisäksi ostin yhdeksi magneetiksi lisää pakastimen oveen kuvassa näkyvän Meiko-tytön.



Lähtöpäivä ei ollut suosikkini tällä matkalla johtuen siitä, että hotellista piti kirjautua ulos klo 12 ja lento Suomeen oli lähtemässä vasta 23:05. Eihän noiden laukkujen kanssa mitään muuta tehdä kuin suunnataan suoraan sinne lentoasemalle, joten odottelua oli tiedossa tunti jos toinenkin. Joskus vähän ennen kello 13 olin Naritalla, jossa sentään ylimpään kerrokseen on rakennettu "ostoskeskus". Muutamia ravintoloita ja Japani-tavaraa myyviä putiikkeja ei pahemmin kiinnostanut kierrellä, mutta istumaan sentään pääsi. Naritan oma R2-D2:kin oli työvuorossa, mitä sen tehtävät sitten olivatkaan.




Siltä varalta, että Keisei Skylinerin paluulipun lunastamisen kanssa tulisi jotain häikkää, jätin ~2500 jeniä käteistä käyttämättä uutta lippua varten. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut, joten Naritalle selvittyäni halusin päästä lopuista masseista eroon. Starbucksista ostin pientä purtavaa ja mukin. Lähtöportin juoma-automaattiin sai käytettyä aivan viimeiset Suicassa ja taskun pohjalla jäljellä olevat jenit. Olin tyytyväinen, että sain käytännössä kaiken menemään.

Sekalaisia muita asioita jos vielä loppuun listaisi, niin ensinnäkin varsin hyvin onnistui reissu ja tykkäilin kaupungista. Turvallinen Tokion oli luvattu olevan ja tämän allekirjoitan helposti, sillä missään vaiheessa en törmännyt esimerkiksi Amerikasta löytyvien sekopäiden tapaisiin hahmoihin, tai muuhun uhkaavalta tuntuvaan. Myöhään illalla tai yöllä en toisaalta liikkunutkaan ulkona, kun ei asiaa ollut.

Vasemmanpuoleiseen "liikenteeseen" jalkakäytävilläkin oli tosi hankalaa tottua, kun niin selkäytimestä tulee se vastaantulijan ohittaminen oikealta. Aikaero (6 h Suomea edellä siis) taasen oli lähes pala kakkua, sillä hyvät unet sain heti ensimmäisenä yönä. Toisena todella huonot, mutta se olikin tämän matkan epäonnekkain päivä muutenkin, niin enpä rikkonut sitä kaavaa unissanikaan

Metrossa pidin siitä, miten selkeästi matkustajille ilmoitettiin myös englanniksi, mikä asema on seuraavana vuorossa, kummanko puolen ovet aukeavat ja että matkustajien pitäisi välttää äänekkyyttä. Melkein virheettömän pelin sitä paitsi sain pelattua, ainoastaan yhden kerran valitsin vikaraiteen ja matkustin parin pysäkin verran väärään suuntaan, se otti pattiin!




Tätä luurin tuijotteluahan se näilläkin suurimmalla osalla on matkaa tehdessä.

Olin lukenut Japanin olevan käteisyhteiskunta ja siksi varasin tuohta mukaan jonkinlaisella perstuntumalla. OK, esimerkiksi pari ruokapaikkaa hotellin lähellä ei muovirahaa huolinut, mutta kyllähän tuo Mastercard kelpuutettiin vaikka missä. 7-Eleven, FamilyMart, supermarketti, Mäkki, Kingi, matkamuistomyymälät, Jack in the Donuts, se perkeleen pilaantunutta currya syöttävä ravintola, Starbucks, levykaupat... ei ongelmaa. Ilman fyysistä rahaa olisikin pärjännyt oikeastaan koko matkan, jos Suicaa ei lasketa.

Kaljan juonti jäi häpeällisen vähiin tällä reissulla, kun jenkeissäkin aina tulee otettua vähän reippaammin. Olihan siinä sekin, että hotellihuoneen jääkaapin koko oli S, eikä sinne paljoakaan kerralla mahtunut.

Sipsejä ostin 7-Elevenistä ja valitsin ihan perusmaun, joka oli hyvin lähellä jotain Suomessa myytäviä lastuja. Myöhemmin kokeilin voilla maustettua versiota, mutta nämä eivät olleen meikäläisen juttu. Juu, voin maku oli saatu mukaan, se vain ei varsinaisesti ollut plussaa.



Mikäs se juomamerkki olikaan, mitä Murrayn esittämä Bob Harris saapui Tokioon mainostamaan? For relaxing times, make it...




time.

En ollut viskituulella, niinpä maistoin paria tällaista firman alkoholitonta tuotetta. Ihan hyviä olivat.

Hotellihuoneista kerrottiin löytyvän kaapelikanavat, mikä tarkoitti jotain ehkä ~viittätoista japaninkielistä kanavaa ja tasan yhtä englanninkielistä, joka oli CNN. Jaksoihan noita värikkäitä, kummallisia ohjelmia muutamina iltoina ihmetellä, mutta päivien kuluessa aloin turvautua yhä enemmän YouTuben tarjoamaan viihteeseen.






Siinä japanilaisten töllöohjelmista muutama näyte. Ensimmäisestä löytyi hyvännäköinen gimma, toisessa opittiin kai englantia jonkun avaruuskissan johdolla, kolmas oli (luultavasti, ei varmaa tietoa) jonkinlainen lastenohjelma ja viimeisessa kuvassa vasemmalla nähdään Japanin Jay Leno. Melkoisen leuan on kaverille luontoäiti suonut!

SinäPutkesta katselin mm. Metallican edellisen levyn Hardwiredin tekemisestä tallennetun reilun kahden tunnin dokumentin, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Tässä ei psykiatrin pakeilla tai vieroituksessa käydä, eikä hauskasta riitelystäkään voi puhua. Nyt keskityttiin vain niiden biisien tallentamiseen niin hyvin kuin mahdollista ja mikä ettei, kyllä minua kiinnostaa. Joku hyvin tiivistikin, että "This is where Lars earns his paycheck". Kieltämättä Ulrichilla on paljon näkemystä ja mielipiteitä siitä, mitkä asiat kappaleissa toimivat ja mitä voisi parantaa.

Tom Cruisen jakson Inside the Actors Studiosta vilkaisin. Olin äimänä tajutessani, että ukon oikea toinen nimi on siis Cruz! Aina olen luullut sen Cruisen olevan täysin jostain hatusta vedetty nimi, mutta tuostahan se tulee. Edit: tekstityksessä sanottiin, Cruz, mutta ihan Cruisehan se sittenkin on.

Lyhyempiä kokonaisuuksia olivat esim. Eliten ja sen Lost in Translationin tekemisestä kertovat dokumentit. Olin nähnyt aiemminkin, nautittavia olivat silti.

Mitäs matkalla jäi kokematta? Kuulemma Disney Sea olisi kovan luokan teemapuisto, mikä voisi sopia vanhalle ankkafanille kuin kolmipyörä vesilinnulle. Tuntui vain siltä, että varmaankaan tuollaisesta ei itsekseen käytynä saa irti aivan kaikkea. Lähdetään vaikka Lootan koko miehistöllä Tokioon, niin sitten tänne! Kiertoajelu oli yksi idea, jota en muistanut lähteä tutkimaan enempää missään vaiheessa, että millaisiin olisi ollut mahdollisuus. Sikäli huono juttu, että moni muu turisti luultavasti näkee kaupunkia samassa ajassa (eli 11 päivässä) kymmenen kertaa enemmän kuin minä, niin tuollaisessa varmasti olisi käynyt monessa paikassa enemmän kuin nyt. Maid Cafet, joista sen Band-Maidinkin tarina alkaa, olisivat takuulla olleet vänkiä rentoutumistiloja. Yhden nimeltä Maidreaming ikkunassa satuinkin näkemään jonkun sisäkköasuisen gimman tanssimassa energisesti, joten pienen kosketuksen edes näihin sain.



Lisäksi oli tietty vielä r½:n ehdottama Universal Studios. Tämähän sijaitsee Osakassa ja ennen matkaa olin tehnyt päätöksen, että Tokiossa pysytään. Ne junien korkeat hinnat ja bussien pitkät matkojen kestot tökkivät. Voi olla, että jotain tässä meni sittenkin ohi, ja junalippuja olisi pystynyt saamaan halvemmallakin. Band-Maidillä oli täällä keikkakin, mutta (ellen erehdy,) vasta 24.4., mikä olisi hankaloittanut asioita ehkä turhan paljon. Molemmat aktiviteetit Osakassa olisivat kyllä kiinnostaneet, huomattavasti.

Mukava käynti oli, vaikka ei täysin putkeen mennytkään kaikki. Ilman matkavakuutusta on varmaan monen mielestä todella fiksua lähteä tuonnekin asti, mutta näin se nyt meni ja mitään pahempaa ei tälläkään kertaa käynyt. Minä kiitän

[Tina DeMona]

^Ihan hauskaltahan tuo kuulostaa, pienine sattumuksineenkin.

Oliko levykaupoissa vain japanilaista musaa vai kaikkea mahdollista?

[aTomiK]

Mahtava matkakertomus kuvineen jälleen Exältä, kiitokset! jo yli 900 miljoonaa tienannut The Super Mario Bros. Movie tosiaan avaa Japanissa vasta tänään kuten kuvan mainoksesta näkyikin. Ja onpa lämmittävää nähdä Book Union/Disc Union kaupassa oma lohkonsa jopa AOR levyille Tuo levykauppa homma Japanissa on oikesti mahtava juttu ja yksistään jo sen vuoksi olisi hienoa asua ja elää siellä.

[speKtacle]

Hyvin koostettu matkarapsa jälleen kerran!

[Exterminator]

Kiitos, kiitos! Unohtui mainita se väenpaljous, joka erityisesti ensimmäisenä päivänä tuntui vyöryvän päälle liikaakin. Eipä ole moiseen Kuopiossa tottunut ollenkaan. Että hirveä määrä näitä japseja täällä on, huh huh.

Levykaupoista kyllä löytyi ihan kaiken maailman musiikkia, Towerista mm. The Rasmusta ja Nightwishiäkin.

Täällä näkyisi olevan paljon kaikkea kirjoiteltu matkan aikana, hieno homma!

[Liskohallitus]

Onhan siellä jotain muutosta tapahtunut 20 vuodessa. Silloin tuolla sai tupakoida joka paikassa ja niin tosiaan tehtiin. Vieläkö automaateista sai alkoholia ja tupakkaa?

Kävitkö missään divareissa? Shinjukun, Shibuyan ja etenkin Harajukun kulmilla noita oli silloin ihan hemmetisti. Tarjolla oli leffoja, sarjoja, kirjoja, mangaa jne. Taisin myös ostaa Shinjukun aseman jonkun sisäänkäynnin vierellä olevalta katumyyjältä pornolehtiä pilkkahintaan.

Toi Carl's Jr tuli itsekin testattua ekaa kertaa nyt Malagan lähellä olevassa Palaza Major -ostarissa. Oli tosi hyvä ateria n. 10 eurolla.

[Exterminator]

Hmm. No, hotellin käytävän automaatista oli mahdollista ostaa olutta. Mutta jalkakäytävillä olevissa maateissa en ainakaan muista tulleen vastaan missään, savukkeista puhumattakaan. Ehkä meni vain ohi, ehkä niitä ei kuitenkaan enää ole.

Puhelinkoppeja löytyi kaduilta myös, mikä yllätti, ja yhdessä kävin uteliaisuuttani sisällä. Meinasin tehdä ihan Juhana Vilénit, kun ainakin muutaman sekunnin ajan ulos pääseminen ei lähtenyt onnistumaan...

Varsinaisissa divareissa en pistäytynyt, missä niitä sitten olikaan. Käytettyjä levyjä kuitenkin löytyi uusien ohella ainakin hotellin talossa olevasta liikkeestä.

Carl's on ihan jees, joskin omaan makuun sopii enemmän Mäcci ja BK:kin. Ihan samaltahan näiden safkat maistuivat kuin Suomessakin ja Big Mac oli Tokiossa ravintolan isoin hampurilainen, hinnan perusteella ainakin. Ei ollut mitään Quarter Poundereita, olisin kyllä sellaisenkin ostanut.

[Liskohallitus]

Mäkin menu oli aikoinaan tosi lokalisoitu erikoisuuksilla vaikka ne pari tunnetuinta perussettiä olikin.

Pitäisi päästä uudelleen Tokioon. Olen elätellyt toiveena josko viiskymppisiä juhleisi tuolla jos vaan on varaa.

Ilmeisesti englannin puhuminen ei ole edelleenkään mitään tavanomaista. No, Pariisin lentokentällä oli nyt samaa ongelmaa. Myyjät vaan pyöritteli silmiään ja solkkasi patonkia kun jotain yritti tilata. Ja se palvelun ripeys ja ylimielisyys. Heh!

[Exterminator]

Juu, tuo kielitaito näytti riippuvan ihan henkilöstä sellaisissakin paikoissa, missä luulisi vaadittavan ainakin vähän osaamista. Naritan Starbucksin tytöltä sujui kuin tanssi, viereisen kassan jätkän puheesta taas en saanut mitään tolkkua ja rehellisesti sanoen jäi epäselväksi, oliko se edes englantia, vai japsiako oletti meikäläisen ymmärtävän.

Al Bundy inhosi noita ranskalaisia tosissaan, omia kokemuksia ei ole

Saa nähdä, onko vielä lokakuun jälkeen töitä. Jos sattuisi olemaan, eiköhän ensi vuonna jotain reissausta ulkomaille taas tapahdu.

[Liskohallitus]

Japsit kyllä puhuu ihan pokkana japania ja luulee/olettaa että ymmärrät siitä jotain

Seuraava reissu on juu suunnitteilla. Lentojen hinnat on ihan hirveitä kun pitäisi vielä neljän hengen liput maksaa. Vanhin poika muutti reilu vuosi sitten omaan kämppään eikä ole niin kiinnostunut lähtemän enää joka paikkaan meidän kanssa niin siinä säästyy sitten jollain reissulla muutama euro.

Esim. Berliini on listalla, mutta jostain syystä juuri sinne on ihan järkyttävän kalliita lentoja.

Sitten myös ensi kevääksi suunnitelmissa Hki-Pariisi-Malaga-Hki. Eli sellattiin että käytäisiin mennessä pari yötä Pariisissa niin tulee sekin slummi sitten nähtyä. Malagaan ei ole tarkoitus majoittua vaan taas Fuengirolaan, josta voisi sitten käydä itse Malagassa, Gibraltarilla jne. kun nyt lähinnä pyörittiin tossa Fuengirolan lähellä.

Siis New York ja Tokio on myös lähtölistalla kunhan vaan pääsisi jotenkin inhimmilliseen hintaan. Jeni taitaa olla hyvässä kurssissa tällä hetkellä mutta USD ei.

Mitäs selvityksiä ja lomakkeita tonne Amerikkaan mennessä tällä hetkellä tarvii?

[Exterminator]

Mitäs selvityksiä ja lomakkeita tonne Amerikkaan mennessä tällä hetkellä tarvii?

ESTA tietty on oltava voimassa jokaisella. Tämän lisäksi rokotuksista piti täytellä jotain lomaketta, josta sähköpostillä todennäköisesti ilmoitettiin, ja kyllähän se netistä ladattava todistus niistä oli myös mukana. Koneessa täytettävistä lappusista ja niiden korvaavista automaateista oli luovuttu, kuten varmaan raporttiin viime vuoden matkasta kirjoittelinkin. En todellakaan tätä harmitellut.

Noilla ainakin muistelisin selvinneeni

Heh, muuten kaverin työkaveri tapasi Thaimaassa naisen ja tänä vuonna jo kerran itse lensi sinne, sekä lennätti gimmansa Kuopioon. Siinäkin on hemmolla lompakko keventynyt aika kiitettävästi, mutta onpahan jo ennen koronaa alkanut suhde edelleen voimissaan.

Kaverin kanssa viimeksi matkustettu vuonna 2012. Ans kattoo ny, voisiko ensi vuonna onnistua pitkästä aikaa yhteinen käynti, varmaankin Amerikassa. Euro kyllä tosiaan painunut alas aika helvetisti, kallista tuolla on.

[Liskohallitus]

Elikkä olin maaliskuun lopulla viikon Fuengirolassa. En ole jaksanut mitään rapsaa kirjoitella kun en tiedä mihin nykyään kannataa edes kuvia uploadata ilman omaa tiliä.

Mutta mainitaan nyt foorumin aihepiiriin littyen se olennaisin ja surullisin tieto. Elikkäs tilanne on leffojen osalta tuolla suunnalla toivotonta ainakin käytyjen ja löydettyjen paikkojen osalta.

Fuengirolan alueella en ympäriinsä kävellessä nähnyt enkä löytänyt hakukoneen ja mapsin avulla yhtään leffakauppaa. Sen sijaan levykauppoja oli pari ja myös pelikauppa, josta ostin pojalle yhden Switchin pelin (ei halvempaa kuin Suomessa). Levykaupoissa en käynyt.

Isossa Centro Comercial Miramarissa olevassa isossa tavaratalossa, Carrefour, ei enää ollut leffaosastoa. Outlet El Corte Inglesissä ei myöskään ollut ainoatakaan elokuvaa eli alueen isoimmat kaupat eivät pitäneet hyllässä ainoatakaan elokuvaa!

Lähellä Malagaa sijaitsevassa outlet ostoskekuksessa Plaza Mayorissa oli Media Markt, josta olen muualla tehnyt löytöjä. Nyt täältä löytyi koko reissun ainoat leffat, enintään 10 kpl DVD- ja Blu-Ray-levyjä. Ei saatana! Elikkäs tämä oli ensimmäinen reissu mistä en ole kaiketi koskaan ostanut yhtään elokuvaa. Piti sitten tämäkn päivä kokea

Fukiksen ohittavan A-7-tien toisella puolella olisi ollut vielä yksi Media Markt, jonka sitten lopulta jätin käymättä, koska veikkaan, että lopputulos olisi ollut ihan sama kuin Malagan suunnalla.

2024 keväällä menossa tuonne mahdollisesti uudelleen, ja silloin on tarkoitus käydä myös Malagassa. Luulisi tuon kokoisesta kaupungista edes jotain löytyvän.

[aTomiK]

Hankalaksi menee leffojen hankkiminen muualta kuin netistä. Olikohan noilla mestoilla edes mitään kirpparintyylisiä putiikkeja?

[Liskohallitus]

Unohtui tosiaan mainita, että tuolla pidetään säännöllisesti markkinoita, mutta ne ovat täynnä turistikrääsää ja samat rojut ja myyjät pyörivät eri markkinoilla.

Kirpparia pidetään tiettynä päivänä viikossa samalla alueella kuin yhtä markkinaa. Kiersin sen osittain läpi ja en käynyt kokonaan läpi koska tarjolla oli lähinnä jotain Frendit-bokseja ja perus jenkkikamaa dvd-muodossa. Myös jotain vanhoja konsolipelejä näytti olevan paljon.

Divareihin en törmännyt (leffat, kirjat ja sarjakuvat). Toki tämä on sellainen paikka ettei varmaan väestöpohja ole otollinen tällaiselle tarjonnalle.

Jos jotain tosiaan haluaa löytää niin Barcelona on varma valinta. Madridissa en ole vielä käynyt mutta sielläkin on varmaan kaikkea kivaa tarjolla.

Alkoholi on tosiaan edelleen halpaa jopa tällaisessa turisti- ja ulkomaalaisten eläkerysässä. Halvin tölkki nelosta 0,29 e, halvin viinipullo 1,00 e/0,75 l, vodkaa sai 0,75 l halvimmillaan kivijalasta jotain 5-6,00 e (en muista tarkaan kun ostin faijalle jonkun 7,00 e pullon tuliaiseksi). Myös ihan suomilonkeroa oli tarjolla useassa paikassa, oisko ollu halvimmillaan jotain 1,00 e/tölkki.

Myös suomalaisia spurguja makoili pitkin katuja joten ihan kotoinen meno

[Liskohallitus]

Siinä lähimarketin halvimmat kaljat 0,29-0,32 e/tölkki. Sellainen kerrostalon kivijalassa oleva hyvän kokoinen Super Mercado, josta sai kaiken tarpeellisen syötävän ja juotavan. Vastaa ehkä jotain suomalaista isoa Alepaa tai Lidliä. Ruoka yleensäkin vieläkin Suomea halvempaa.



Kuva huoneistohotellin partsilta. Mainittu Super Mercado on tossa vasemmalla näkyvän rakennuksen kivijalassa. Eli kaljaa sai läheltä.

Toi nyppylällä näkyvä härkä on muuten nähtävillä Areenasta löytyyvässä sarjassa Paratiisi https://areena.yle.fi/1-50287617. Ei kävelty tonne koska anoppi sanoi, että siellä on tosi likaista jne. Eli narkkaus/ryyppäyspaikka.



Mihas, bussimatkan päässä. Tuolla on kaunista ja saa kiipeillä itsenä hikiseksi.



Fukiksen ranta murtajalta katsottuna, puolikas toiseen suuntaan.



Ja linnan rauniot, jotka on murtajalta sinne toiseen näkymättömään suuntaan.